Väitös: Varusmiesajan munkit riski terveydelle

Varsinkin parin viime vuoden aikana varusmiesten palveluksenaikainen painonnousu on ollut huomattavaa. Munkkien syönti kasvaa armeijassa jopa kolminkertaiseksi siviiliin verrattuna.

Oulun yliopistossa tarkastettu väitöstutkimus osoittaa, että varusmiesaikana lisääntynyt munkkien syönti heikentää varusmiesten insuliiniherkkyyttä, kohottaa veren rasva-arvoja ja nostaa painoa.

Lääketieteen lisensiaatin Tuula Tähtisen mukaan kaksi kolmesta varusmiehestä kolminkertaisti munkkien syönnin varusmiesaikana. Miehet söivät suunnilleen viisi munkkia kuukaudessa siviilissä ollessaan, mutta armeijassa määrä nousi noin neljääntoista. Jotkut popsivat munkkeja vielä tätäkin hanakammin.

- Ruokavalion muutoksen aiheuttama rasvarasitus ja haitallinen vaikutus veren rasvoihin oli niin merkittävä, että se mitätöi varusmiespalvelun aikana lisääntyneen liikunnan tuoman hyödyn, Tähtinen kertoo.

Vyötärö leveni

Rasvaiset munkit ja muu epäterveellinen mässäily näkyivät jo tutkimuksen tekoaikaan varusmiesten vyötäröllä. Tilanne on edelleen pahentunut.

- Kaikkien suomalaisten varusmiesten palveluksen alussa punnittu keskipaino on lisääntynyt kolmisen kiloa vuosina 1997-2004. Kaikkein huolestuttavinta on, että kahden viime vuoden aikana varusmiesten alkupainon lisäys on ollut peräti 3,7 kiloa, Tähtinen kertoo.

Aikuisten keskivartalolihavuuteen tiedetään liittyvän insuliiniherkkyyden heikkenemistä ja metabolista oireyhtymää, jotka

ennakoivat vuosien kuluttua puhkeavaa aikuisiän diabetesta, sepelvaltimotautia ja valtimokovettumasairauksia.

Väitöstutkimuksen mukaan kenelläkään normaalipainoisella varusmiehellä ei havaittu metabolista oireyhtymää, mutta sitä löytyi jo joka kymmenennellä ylipainoisella varusmiehellä. Tupakointi lisäsi metabolisen oireyhtymän esiintymisriskiä kuusinkertaisesti.

Metabolinen oireyhtymä on siitä piinallinen, että sitä sairastava tiedä olevansa lainkaan sairas.

- Hänellä on insuliiniherkkyys heikentynyt ja hänen mahansa kasvaa. Rasvaa kertyy vatsaontelon sisälle, ja myös maksa alkaa rasvoittua. Tämä entisestään heikentää insuliinin tehoa, ja silloin noidankehä on valmis.

Väitöskirjatyön tutkimusaineistona oli Oulussa aikanaan toimineen Pohjan Prikaatin kaikki vuonna 1995 palveluksensa aloittaneet varusmiehet, joita oli hieman yli 1200. Kontrolliaineistona tutkittiin tammikuussa 1997 palveluksensa aloittaneen ensimmäisen viestikomppanian 106 varusmiestä.

Salaattia pöytään

Tuula Tähtinen suosittelee ylipainoisille kutsuntaikäisille nuorille miehille ja varusmiehille juuri heille suunnattua täsmäiskua, jonka tavoitteena on painonpudotus ja tupakoimattomuus.

Tähtinen katsoo, että nuorison ravintokäyttäytyminen kaipaa täysremonttia. Siihen tulee valjastaa koko yhteiskunta. Hän soisi mainostoimistojen rummuttavan terveellisen ruoan puolesta.

- Pitseriakäyntejä pitää vähentää ja hampurilaisannoksia tulee pienentää. Salaattiruoasta on tehtävä nykyistä trendikkäämpää, koska se on terveellistä, hän luettelee. Nuorison lihomisen pysäyttäminen on Tähtisen mukaan myös elintarvikepoliittinen asia.

- Terveellisten tuotteiden hinnat pitää laskea muita halvemmiksi. Isojen pakkauskokojen ei pitäisi olla pieniä halvempia, Tähtinen huomauttaa.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat