Burning Man -festivaali Nevadan autiomaassa ei ole sujunut suunnitelmien mukaan.
Yhdysvaltain Nevadassa järjestettävä viikon mittainen Burning Man -festivaali huipentuisi tavallisesti maanantaina puisen hahmon polttamiseen. Festivaalin virallinen osuus päättyi kuitenkin jo ennen aikojaan, kun rankkasateiden aiheuttama muta vei festivaalialueen täyteen kaaokseen lauantaina.
– Burning Man -yhteisön ihmiset ovat valmiita tukemaan toisiaan, festivaali tiedotti verkkosivuillaan.
– Olemme hyvin valmistautuneita tällaiseen säätapahtumaan, tiedotteessa lisättiin.
Katso jutun alussa olevalta videolta, miltä mutavelliksi muuttuneella festivaalialueella näyttää.
Festivaalien huoltovarmuus ei vakuutteluista huolimatta näytä toimivan parhaalla mahdollisella tavalla. Esimerkiksi festivaalin siirrettäviä vessoja BBC:n mukaan ei pystytä tyhjentämään tai huoltamaan.
Festivaalijuhlijoita on kehotettu säästämään ruokaa, vettä ja polttoainetta, sillä huoltoreitit festivaalialueelle ovat käyttökelvottomia mudan vuoksi. Alueelta ei myöskään pääse millään kulkuvälineellä pois, mutta useat kaaoksesta tarpeekseen saaneet juhlijat ovat päättäneet tarpoa mutatietä pitkin kävellen lähimmälle valtatielle muutaman kilometrin päähän.
– Se oli yhtä helvettiä. Jokainen askel oli kuin raahaisi jaloissa mukanaan valtavia kivenlohkareita, Amar Singh Duggal kertoi uutiskanava CNN:lle kahden tunnin mutakävelyn jälkeen.
Lisää sadetta on sääennusteiden mukaan odotettavissa vielä ainakin sunnuntain ajan, joten viranomaisten mukaan kulkeminen festivaalialueelle ja sieltä pois ei todennäköisesti ole mahdollista ennen maanantaita.
