Suomi 1997. Käsikirjoitus ja ohjaus: Kari Väänänen. Kuvaus: Timo Salminen. Ääni: Jouko Lumme. Musiikki: Ismo Alanko. Leikkaus: Timo Linnasalo. Tuotanto: Aki ja Mika Kaurismäki. Pääosissa: Taisto Reimaluoto, Taneli Mäkelä, Vesa Vierikko, Antti Majanlahti, Heli Takala, Sari Havas, Juhani Niemelä.
Kari Väänänen sai esikoisohjaukselleen valkokankaalle innoitteen Kyllikki Saaren murhamysteeristä. Peräkylien vaiteliaat ja pahoja tekoja kätkevät miehet liikuttavat elokuvaa, jonka mielenkiinto kumpuaa toisiinsa ristiriidassa olevista elementeistä. Säröisyys lyö myös samalla hajalle elokuvan rytmiikan ja toimii jännitettä laskevana, joten pientä kerronnallista lisäpotkua Vaiennut kylä jää sisuksistaan kaipaamaan.
Taisto Reimaluoto esittää rikostutkijaa, joka passitetaan kauas korpeen, härmän Twin Peaksiin setvimään nuoren tytön raiskausta ja murhaa. Kylän nokkamiehinä kyrmöttää viinaa työkseen ryyppäävä miesjoukko, jota pomottaa paikan bisnesmies Pukari (Mäkelä). Äijän vasalleja esittävät Vesa Vierikko ja Antti Majanlahti. Juhani Niemelä puolestaan tulkitsee pahimmin deliriumiin kaivautunutta Määttää ja tapetun parasta ystävää, jäpättävää maalaisflikkaa esittää Heli Takala. Ja sitten on vielä kylähulluista hulluin, parimetrinen hölmöläinen Aimo (Clas-Ove Bruun). Kytällä riittää siis työsarkaa ja miehiä turpiin mätkimällä alkaa selvitä, ettei murhaaja ollutkaan mikään kulkumies. Kylä on yhtä salaseuraa ja lopullista välienselvittelyä saapuu todistamaan myös stressatun poliisimiehen vaimo (Havas).
Väänänen ymmärtää postmodernistisen nostalgian päälle. Leffa näyttää 70-lukulaiselta kirkkaiden värien kesäidylliltä, johon sotkeutuu viimevuotisen ruotsalaismenestyksen Jägarnan juonirakenne. Keitosta höystetään David Lynchin Twin Peaksista tutuilla ilmestyksillä ja kaikki tulkitaan angstisella teatterityylillä. Elokuva muistuttaa tyyliltään paljon Jari Halosen vastaavia, mutta ei pysy niin hyvin kasassa. Rytmiikka alkaa onnahdella puolen välin jälkeen ja loppu mennäänkin yhtä kyytiä naama hiessä.
Reimaluoto ei kuitenkaan ole viileän FBI-agentin suomalainen sukulaissielu. Hysteerinen mulkoilu ja naaman vääntely yhdistettynä heinäseiväsmäiseen ryhtiin tekee miehen performanssista suorastaan maanisen. Jos kylää asuttavat salailevat hullut, niin ei heidän vastapelurikaan niitä henkisesti tasaisimpia ole. Mäkelä on pahuuden esimiehenä oma viileä hahmonsa, vaikkakin Väänänen saa revittyä hetkittäin hänetkin hikiseen uhoon. Kaikki muutkin tuntuvat käyvän ylikierroksilla, mikä kuitenkin alleviivaa selvästi elokuvan tyyliä.
Väänänen on eittämättä näkemyksellinen ohjaaja ja Vaiennut kylä mielenkiintoinen ja tuoreelta tuntuva esimerkki suomalaisesta nykyelokuvasta. Kerronnallinen hionta ei riitä kuitenkaan aivan loppuun asti ja toistensa perään ryöppyävät hulluuden palolla liekitetyt monologit kaivavat maata kokonaisuuden alta. Vaiennut kylä on rikkonainen, mutta erittäin katsomisen arvoinen.
Teksti: Jari Rantala