Vahingoitatko jalkojasi turhaan? Näin kävelet oikein korkeilla koroilla

Korkeat korot tuottavat vaikeuksia etenkin niille, jotka eivät ole tottuneet kävelemään koroissa usein. Näillä vinkeillä parannat kävelyäsi.

Korkokengillä tulisi kävellä korkeintaan kaksi kertaa viikossa, neuvoo fysioterapeutti Hannu Puolankanaho. Korkokenkien liiallinen käyttö aiheuttaa monenlaisia ongelmia, sillä korkokengät pakottavat jalan jatkuvaan jännitystilaan.

Liian korkeissa koroissa kopistelu ei tuota ongelmia vain jalkalihaksille. Vaivoja löytyy lukuisia: lannenotko suurenee ja lantio kallistuu eteenpäin, akillesjänne lyhenee ja päkiä levenee sekä kuormittuu. Lisäksi korkokengät voivat aiheuttaa kovettumia, känsiä ja hiertymiä, kynsien paksuuntumista ja jopa hermopinnettä, jalkapohjan jännekalvon rappeumaa ja nilkkavaivoja.

– Korkokengät voivat pahentaa myös rakenteellisia vaivoja, kuten vaivasenluunongelmia, Puolankanaho sanoo.

Kenkien vaihtelu tekee jaloille hyvää

Moni nainen on kuitenkin koukussa korkeisiin korkoihin. Korkeissa koroissa vaatetus istuu paremmin ja naiselliseen tyyliin ihastuneet tuntevat itsensä astetta hienommiksi.

How to Walk in High Heels -kirjan kirjoittanut Camilla Morton neuvoo, kuinka korkeilla koroilla kopistelu sujuu mallikelpoisesti.

1. Vaihtelu on elämän suola. Vaihtele lookiasi ja kenkiäsi.

2. Vaihda korkokengät matalapohjaisiin ajoissa, siis ennen kun kireät kengät saavat ihosi rakoille.

3. Harjoittelu tekee mestarin. Ilmoittaudu tanssitunnille tai harjoittele tasapainoilua korkokengissä vaikkapa ostoskärryyn nojaten.

4. Käytä vain kenkiä, jotka istuvat. Älä myöskään shoppaile väsyneillä jaloilla.

5. Älä ole muodin uhri. Muista mukavuus. Klassiset mallit toimivat usein syystä.

AVA on myös InstagramissajaTwitterissä! Käyttämällä twiitissäsi hashtagia #avatv viestisi voi päästä telkkariin.Tykkää AVAsta myös Facebookissa!

Lue myös:

AVA, Maarit Rasi

Osittainen lähde:Female First

Kuva: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat