Vähemmistöistä pian enemmistö Yhdysvalloissa

Etnisten vähemmistöjen osuus Yhdysvaltain väestöstä kasvaa voimakkaasti, kertovat tuoreet tilastot. Viime vuonna jo runsas kolmannes amerikkalaisista kuului johonkin vähemmistöön. Osuus kasvoi edellisvuodesta yli kaksi prosenttia.

Kaikkiaan neljässä osavaltiossa vähemmistöt olivat enemmistönä: Kaliforniassa, New Mexicossa, Texasissa ja Havaijilla.

Suurin vähemmistö ovat latinot, joita on noin kuudesosa koko väestöstä. Heidän määränsä myös kasvaa nopeimmin, noin kolme prosenttia vuodessa. Sen sijaan valkoinen enemmistö, kaksi kolmasosaa väestöstä, kasvoi viime vuonna vain niukat 0,2 prosenttia.

Lisäksi valkoisen väestön keski-ikä on jo 41,1 vuotta kun latinoilla se on 27,7. Alle viisivuotiaista lapsista vähemmistöihin kuuluukin 47 prosenttia.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat