Vaalijulisteet rusikoivat naisen

Helsingin Pasilassa sattui eilen iltapäivällä erikoinen onnettomuus, kun metallitelineeseen ripustetut kuntavaalijulisteet teloivat pyörällä matkaa taittaneen naisen.

Nainen oli juuri ylittänyt kadun, kun voimakas tuulenpuuska kaatoi koko telineellisen puolueiden vaalimainoksia suoraan työmatkalaisen ja tämän pyörän päälle.

Uhri selvisi vähintään kuuden julisteen yllätyshyökkäyksestä ja painavan telineen alta kipeytyneellä käsivarrella ja turvonneilla sormilla. Työmatkakäyttöön tarkoitettu pyörä sen sijaan kärsi ankarammat vahingot.

Auttamaan tulleiden silminnäkijöiden mukaan teline oli kaatunut jo kerran aiemmin samana päivänä.

Luvat vaalimainoksille ja niille paikat osoittaa Helsingin kaupunki. Juristi Jussi Puutio rakennusvirastosta kertoo, että kaupungilla on vaalimainostelineiden pystyttämisestä sopimus ulkomainontayhtiö JCDecaux´n kanssa.

– Sopimuksen mukaan yhtiö vastaa telineiden kolmannelle osapuolelle mahdollisesti aiheuttamasta vahingosta, joten myös korvauksia tulisi hakea sieltä.

Ilkivalta ongelmana

Tuotantosuunnittelija Antti Suomalainen JCDecaux´sta muistaa viime vuosien vaaleista muutaman vastaavan tapauksen.

– Presidentinvaaleissa ja EU-vaaleissa oli kummassakin yksi korvaustapaus. Olemme korvanneet lääkärinlaskut, kun telineiden kaatuminen on aiheuttanut alle jääneille pintanaarmuja.

– Tällaisessa tilanteessa pyörän voi panna kuntoon korjaamolla ja laskun toimittaa meille. Toki jos tapaukset yleistyvät, ryhdymme selvittelemään niiden taustoja tarkemmin.

Syyksi julistetelineiden ilmalentoon Suominen epäilee ilkivaltaa.

– Telineet on tuettu painavilla betonipalikoilla, joita valitettavasti lähinnä nuoret miehet innolla siirtelevät.

Helsingissä vaalijulisteita on kaikkiaan 216 paikassa.

Lue myös:

    Uusimmat