Uusi vuosikymmen valkenee lauhtuvassa ja sateisessa säässä – plusasteita luvassa Lappiin asti

Vuosi vaihtuu viileässä säässä – meteorologi kertoo, millaisessa vaatetuksessa uudenvuoden juhlintaan kannattaa varautua 5:07

Uusi vuosi käynnistyy lauhtuvassa säässä, ja osassa maassa saadaan vettä kaikissa olomuodoissa.

Vuoden ensimmäisen päivän vastainen yö on laajalti selkeä, ja Etelä-Suomessakin lämpötila laskee pakkasen puolelle. Länsirannikolla sää voi olla hieman plussan puolella.

Päivällä lännestä tulee kuitenkin sadealue, joka kulkee Suomen yli itään. Eteläisessä Suomessa säät jäävät vähäisiksi, mutta maan keski- ja länsivaiheilla voi sataa räntää. Sadealueen myötä sää myös lauhtuu lännestä alkaen ja torstaina Lapissakin on luvassa plusasteita.

Sää jatkuu varsin tuulisena, ja läntisillä merialueilla voi olla luvassa jopa myrskypuuskia.

Lue myös:

    Uusimmat