Chatroulette-verkkosivusto on noussut nopeasti suosituksi ajanvietesivustoksi. Muun muassa videopalvelu YouTubeen on ilmestynyt useita suosittuja hassuttelupätkiä, joita on napattu palvelun käyttäjien välisistä "keskusteluista".
Palvelun periaate on mielenkiintoinen. Nettisivu luo videochatti-kontakteja aivan sattumanvaraisesti sivuston käyttäjien välille. Sivustolla kävijät aloittavat siis keskustelun videon ja tekstikentän avulla toisilleen täysin vieraiden henkilöiden kanssa.
Ja koska kemiat eivät usein keskustelijoiden välillä kohtaa, voi kumpikin keskusteluun osallistuva osapuoli hypätä keskustelusta välittömästi pois ja aloittaa toisen sattumanvaraisen keskustelun jonkun toisen käyttäjän kanssa.
Nopeasti suosioon
Chatroulette sivusto aloitti toimintansa viime marraskuussa. Verkkosanakirja Wikipedian sivuilla kerrotaan, että sivuston kehitti 17-vuotias moskovalainen opiskelija Andrey Ternovskiy. Sivusto ponnahti suosituksi viime kuussa, kun siitä kerrottiin eri medioissa Yhdysvalloissa.
Päivittäin sivustolla käy Wikipedian mukaan jopa 500 000 vierailijaa ja sivustolla on minä tahansa hetkenä noin 35 000 aktiivista käyttäjää. Käyttäjiä palvelulla on laidasta laitaan, joskin palvelu kiinnostanee enemmän nuorisoa.
Chattaajilla tuntuu välillä olevan hulvatonta ja ronskia meininkiä. Chatrouletten sivustolla todetaan, että käyttäjien on oltava ainakin 16-vuotiaita. Sivustolla myös todetaan, että siellä ei suvaita säädytöntä, loukkaavaa tai pornografista materiaalia. Sääntöjä rikkovien käyttäjien pääsy aiotaan sulkea pois palvelusta. Käyttäjät voivat ilmoittaa linkin kautta sopimattomista sisällöistä.