Useita kuollut sotilastukikohdan räjähdyksessä Kyproksessa

Suuri räjähdys on vavisuttanut Kreikan sotilastukikohtaa Kyproksen saarella aikaisin tänä aamuna. Asiasta kertoo maan uutistoimisto CNA.

Räjähdyksessä on kuollut kaksitoista ihmistä. Lisäksi loukkaantuneita on useita.

Räjähdys sattui Evangelos Florakisin tukikohdassa Zygissä saaren eteläosassa.

Poliisin mukaan räjähdys on saanut alkunsa ruutitynnyreistä. Kaksi tynnyriä on syttynyt tuleen ja räjähtänyt rajusti. Räjähtäneiden tynnyreiden lähistöllä oli lähes sata muutakin ruutitynnyriä.

Paikallinen radio kertoo, että ammukset olivat peräisin takavarikosta, joka tehtiin Iranista Syyriaan matkalla olleeseen laivaan. Laiva pysäytettiin, koska se rikkoi YK:n asevientisopimusta.

Poliisin mukaan räjähdys on syy siihen, että saarella on ollut isoja sähkökatkoksia tänä aamuna. Räjähdyksen takia saaren suurimman sähkövoimalan energiantuotanto on katkennut. Sähköyhtiön mukaan tuhot ovat katastrofaaliset.

Räjähdyspaikka sijaitsee maan eteläosassa Limassolin ja Larnakan välissä.

Radion mukaan palokunta hälytettiin laivastotukikohtaan jo puoli viiden aikaan aamulla. Räjähdys tapahtui vasta yli tuntia myöhemmin. Maastopalot ovat Kyproksella yleisiä tähän aikaan vuodesta.

(MTV3 - AFP - Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat