Mainos

USA:n valiojoukkojen siirto Persianlahdelle käynnissä

Yhdysvaltojen asevoimien valiojoukkoja, 101:stä maahanlaskudivisioonaa, on ryhdytty siirtämään Persianlahden alueelle.

Valtaosa divisioonan 20 000 miehestä on saatu siirrettyä alueelle viikon kuluessa, kertoi divisioonan tiedottaja John Minton. Siirrot alkoivat hänen mukaansa jo viikko sitten. Tänään puolilta päivin joukkoja oli siirretty 5500.

101. divisioonan sijoituspaikka on normaalisti Kentuckyssa sijaitseva Fort Campbell. Kirkuvat Kotkat -nimellä tunnettu divisioona on erikoistunut maahanlaskuoperaatiohin syvälle vihollisen alueelle.

Yhdysvalloilla on jo tätä nykyä 225 000 sotilasta itäiseltä Välimereltä Afganistaniin ulottuvalla alueella. Kuwaitissa on 111 000 amerikkalaissotilasta.

Tänään kerrottiin myös, että Persianlahden alueelle lähetetään lentokoneiden tukialus Nimitz. Nimitz on jo kuudes lentokoneiden tukialus Persianlahden tienoilla.

Myös Yhdysvaltain ilmavoimien ainoa B-2-koneiden laivue on saanut lähtökäskyn. Tiedossa ei ole, mihin ja koska tutkassa näkymättömät B-2-koneet siirretään. Niiden siirtokäskyä pidetään merkittävänä, koska niitä käytetään yleensä pommitusoperaatioiden aloitusvaiheessa.

(MTV3-STT-AFP)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.