USA:n pitkäaikaisin senaattori, entinen Ku Klux Klan -jäsen kuoli

Yhdysvaltain demokraattisenaattori Robert Byrd on kuollut 92-vuotiaana. Byrd oli maan historian pitkäaikaisin senaattori, sillä hän ennätti olla kongressin jäsen lähes 60 vuotta.

Byrd kuoli washingtonilaisessa sairaalassa. Senaattori vietiin sairaalaan loppuviikosta hänen kärsittyään kuumuuden aiheuttamasta uupumuksesta ja vakavasta nestehukasta.

Demokraatti Byrd työskenteli edustajainhuoneessa kuusi vuotta, jonka jälkeen hän siirtyi senaattiin. Byrd ehti uransa aikana pitää hallussaan suurinta osaa senaatin avainasemista, kuten demokraattien johtajan virkaa. Byrd oli myös presidentti Barack Obaman innokas kannattaja.

Byrd vastusti Irakin sotaa sekä varoitti joukkojen lisäämisestä Afganistanissa.

Nuorena Byrd kuului valkoisten ylivaltaa korostavaan Ku Klux Klaniin, ja parikymmentä vuotta myöhemmin vuonna 1964 hän yritti lykätä rotuerottelun kieltävän kansalaisoikeuslain voimaantuloa. Kumpaakin tekoa hän kertoi myöhemmin katuneensa.

(MTV3 - STT - AFP)

Lue myös:

    Uusimmat