Yhdysvallat on tehnyt ilmaiskut Afganistaniin ja Sudaniin. Afganistanissa kohteena oli Yhdysvaltojen epäilemä terroristien tukikohta. Sudanissa Yhdysvaltain ilmavoimien koneet iskivät pääkaupunki Khartuminen lähellä olevaan kemianlaitokseen. Hyökkäyksistä ilmoitti presidentti Bill Clinton illalla yhdeksältä Suomen aikaa. Afganistanilaisen uutistoimiston mukaan Yhdysvaltain iskussa maahan kuoli ainakin 15 ihmistä. Suomen ulkoministeriö odottaa vielä lisäselvityksiä Yhdysvaltain ilmaiskuista. Tilannetta pidetään kuitenkin jo huolestuttavana.
-Tänään määräsin asevoimamme iskemään Afganistanissa ja Sudanissa oleviin terroristikohteisiin niiden kansalliselle turvallisuudellemme aiheuttaman uhan vuoksi, Clinton sanoi Martha's Vineyardissa pitämässään lehdistötilaisuudessa.
Clintonin mukaan iskut suunnataan saudiarabialaisen miljardöörin Osama bin Ladenin kanssa tekemisissä oleviin ryhmiin.
-Näillä ryhmillä oli avainrooli Kenian ja Tansanian pommi-iskuissa, Yhdysvaltain koillisrannikolla lomaileva Clinton sanoi.
-Yhdysvallat hyökkäsi maailman aktiivisimpiin kuuluvaa terroristitukikohtaan. Se sijaitsee Afganistanissa ja sitä ylläpitävät Osama bin Ladenin kanssa yhteistyössä olevat ryhmät, verkko, jota mikään valtio ei tue, mutta joka on vaarallisimpia, joita meillä on vastassamme, presidentti sanoi.
-Me iskimme myös kemiallisiin aseisiin liittyvään kohteeseen Sudanissa, Clinton jatkoi. Kohde liittyi hänen mukaan terroristien toimintaan ja yhteysverkkoon.