Ursa-yhdistyksen mukaan viime yönä havaittu valoilmiö saattoi olla meteoriitti. Valoilmiötä on epäilty myös ilmakehään pudonneeksi avaruusromuksi.
Tähtitieteellinen yhdistys Ursa pitää mahdollisena, että viime yönä Suomessa nähty voimakas valoilmiö saattoi olla meteoriitti. Hätäkeskukset arvioivat yöllä Keski-Suomessa ja Savossa, että oudon valon aiheutti avaruusromun putoaminen ilmakehään.
Suunnittelija Arja Hokkanen Ursasta Helsingistä kertoi iltapäivällä, että toistaiseksi ei voida varmasti sanoa, kumpi valoilmiön aiheutti. Hokkasen mukaan tulipallona nähty kappale on useimmiten luonnollinen meteori eli pieni aurinkokuntaan kuulunut kivi- tai rautameteoroidi. Toinen vaihtoehto on avaruusromu.
Maapalloa kiertää tuhansia satelliittien kappaleita ja silloin tällöin, keskimäärin muutaman vuoden välein niitä päätyy maahan saakka eri puolille maailmaa. Ensimmäiset valohavainnot ilmoitettiin hätäkeskuksille Keski-Suomesta ja Savon länsiosista kello 00.58. Myöhemmin ilmeni, että havaintoja oli tehty muuallakin Suomessa aina pääkaupunkiseutua myöten.
Savonlinnassa kuultiin jyrinää
Valohavaintojen lisäksi Savonlinnan seudulta saatiin samaan aikaan kolme ilmoitusta oudosta jyrinästä. Siellä ilmiö tuntui etenevän lounaasta koilliseen.
-Jyrinä liittyy kappaleen tunkeutumiseen huomattavan matalalle ilmakehässä, niin matalalle, että sen tippumiseen liittyvä äänijyrinä saattoi kantautua havaitsijoiden korviin asti. Kappaleen selviytyminen ilmakehän läpilennosta näin alas puoltaa sitä mahdollisuutta, että jokin osa siitä olisi voinut selvitä jopa aina maanpinnalle asti, Hokkanen päätteli.
Eri raporttien mukaan tulipallo näkyi taivaalla kello 00.57 noin 1-3 sekunnin ajan. Ilmiön loppuvälähdys valaisi useilla paikkakunnilla yöllisen maanpinnan valkeaksi. Ursan mukaan tulipallon kirkkautta on kuvailtu sanoilla "aivan uskomaton, kuin salaman kirkkaus". Lennettyään kolme sekuntia kohde hajosi siruiksi ja noin minuutin kuluttua kuului noin 30 sekuntia pitkä jyrinä kuin kaukaisesta ukkosesta.