Urpilainen äänesti Kokkolassa: Kaikkien aikojen jännittävimmät vaalit

Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen äänesti sunnuntaina puolilta päivin kotikaupungissaan Kokkolassa.

Hänen mielestään vaalit ovat nyt erityisen jännittävät.

– En muista aiemmin kokeneeni vaaleja näin jännittävinä, tilanne on nyt niin avoin, hehkuttaa Urpilainen MTV3 Uutisille.

Hän uskoo, että näissä vaaleissa liikkuvien äänestäjien osuus kasvaa.

– Se on trendi suomalaisessa politiikassa, ja se tietenkin lisää vaalien jännityskerrointa.

Urpilaisen mielestä vaalit ovat sujuneet myönteisessä ja reilussa hengessä, eikä hallituspuolueiden irtiotto asiakysymyksissä häiritse valtiovarainministeriä lainkaan.

– Sehän on vain hyvä, että puolueiden väliset erot tulevat esille. Meillä onneksi on erilaisia puolueita, joilla on erilainen arvopohja. On hyvä, että tämä välittyy myös kansalaisille, sanoi Urpilainen.

SDP tavoittelee kuntavaaleissa suurimman puolueen asemaa.

– Kisa on tiukka, mutta vaalityö on sujunut meillä hyvin. Tavoite suurimman puolueen asemasta ei kaadu ainakaan vaalityöhön, sanoi Urpilainen.

Ehdokasta oli vaikea löytää

Myös äänestyskoppien äärellä liikkuneiden kansalaisten mielestä vaalit ovat tällä kertaa kiinnostavat.

– Muutama vuosi sitten jätin jopa vaalit väliin pari kertaa, mutta nyt on ollut kiinnostavia asioita esillä. Puoluekin vaihtui vielä ihan loppumetreillä, kertoi Arimo Eklund.

Virve Puolitaival kertoi seuranneensa ehdokkaiden näkemyksiä tarkasti.

– Painotin äänestyspäätöstä tehdessäni paitsi puoluetta, myös ehdokasta, joka ajaa perheiden asiaa, sanoi Puolitaival.

Timo Mokki ei halunnut vaihtaa puoluetta, mutta ehdokas oli hakusessa pitkään.

– Eilen sen vasta löysin. Oli todella vaikea löytää tällä kertaa sopivaa ehdokasta, sanoi Mokki.

Etsitkö vielä ehdokastasi? MTV3:n vaalikone auttaa.

MTV3:n vaalilähetys alkaa klo 19.30. Lähetys on katsottavissa myös netissä.

Katsojilla on mahdollisuus osallistua vaalilähetykseen lähettämällä kommentteja Twitterin, Facebookin ja kännykän kautta. Tekstiviestit voi lähettää numeroon 17133 (viestin hinta 0,99 €, sisältää alv:n), Twitterissä osallistut hashtagilla #kuntavaalit sekä Facebookissa MTV3 Uutiset –sivulla.

Lue myös:

    Uusimmat