Mainos

Urheilukanava Soneran kaapeliverkkoihin

Sonera ilmoittaa alkavansa tarjota uutta Urheilukanavaa suurimmassa osassa kaapeliverkojaan. Urheilukanava alkaa näkyä Soneran kaapelitelevisioasiakkaille porrastetusti joulukuun aikana ja suurimmilla Soneran verkkopaikkakunnilla kanava näkyy 15.12. mennessä.
Vuoden loppuun mennessä ohjelman on tarkoitus tavoittaa yli 140 000 kotitaloutta yli 50:llä paikkakunnalla.

Elokuussa 2001 uutena digi-tv-kanavana aloittanut Urheilukanava jaetaan Soneran kaapeliverkoissa toistaiseksi analogisena vähintään ensi vuoden loppuun saakka. Urheilukanavan mahdollisesta digitaalisesta jakelusta Soneran kaapeliverkoissa ei Soneran mukaan ole yhtiöiden välillä sovittu.

Urheilukanava on Suomen Urheilutelevisio Oy:n omistama urheilun erikoiskanava. Suomen Urheilutelevisio Oy:n omistajia ovat MTV Oy (50%), SWelcom Oy (35%), Oy Veikkaus Ab (10%), Suomen Liikunta ja Urheilu ry (4%) ja Suomen Hippos ry (1%). Kanava aloitti toimintansa elukuun lopussa. Kanava on maksutonta. Soneran mukaan uusi sopimus kasvattaa Urheilukanavan jakelun noin 700 000 kotitalouteen.

Urheilukanavalla palloilulajeja

Urheilukanava seuraa mm. neljää Suomessa suosittua palloilulajia: jalkapallon Veikkausliigaa, miesten salibandyliigaa, miesten ja naisten lentopalloliigaa sekä koripallon miesten ja naisten SM-sarjaa. Tämän lisäksi kanavalla nähdään uutistapahtumia seuraava Urheilustudio kahdesti päivässä.

Soneralla 15 prosenttia markkinoista

Sonera välittää kaapelitelevisiopalveluja noin 145 000 kotitalouteen Suomessa omien laajakaistaisten kaapelitelevisioverkkojen kautta. Määrä vastaa 15 prosentin osuutta Suomen kaapelitelevisiomarkkinoista. Urheilukanavan lisäksi Soneran kaapeliverkoissa vapaasti näkyviä satelliitti-tv-kanavia ovat muun muassa CNBC, MTV Europe sekä TV5 Europe. Lisäksi useimmissa kaapeliverkoissa on nähtävillä kaapelikanava Subtv.

Ohjelmatarjonta vaihtelee paikkakuntakohtaisesti. Suurimmissa Soneran kaapeliverkoissa ohjelmatarjontaan kuuluu maksullisia satelliittikanavapaketteja ja viihde- ja elokuvakanavia sekä Sonera Internet Kaapeli -laajakaistapalvelu.

- Urheilukanava on hieno lisä kaapeli-tv-tarjontaamme. Useimmat kaapeli-tv-asiakkaamme saavat normaaleilla tv-vastaanottimilla nähtäväkseen nimenomaan suomalaiselle urheiluyleisölle tarkoitetun tv-ohjelmiston jo ennen kuin Suomessa siirrytään laajamittaisemmin digitaaliseen tv-jakeluun, toteaa Kaapeli-tv:n tuoteryhmäpäällikkö Esko Korkalo Sonera Plaza Oy:stä.

(MTV3)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.