UPM:n toimitusjohtaja hoitaa väliaikaisesti Zimbabwen lentoturmassa kuolleen Heikki Vappulan tehtäviä – viisi ihmistä sai surmansa tuhoisassa onnettomuudessa

1:25

Metsäyhtiö UPM:n toimitusjohtaja ottaa tehtäväkseen viikonloppuna traagisessa lento-onnettomuudessa kuolleen Heikki Vappulan tehtävät.

Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että toimitusjohtaja Jussi Pesonen hoitaa omien tehtäviensä ohella väliaikaisesti biorefining-liiketoiminnan johtamisesta.

Metsästysmatka päättyi traagisesti

Liiketoiminta-alueen johtaja Heikki Vappula kuoli, kun häntä ja kolmea muuta suomalaista kuljettanut pienkone syöksyi maahan perjantaina Zimbabwessa.

Myös koneen lentäjä sai surmansa onnettomuudessa, jonka syystä ei toistaiseksi ole tietoa.

Miehet olivat Zimbabwessa metsästysmatkalla.

Turmassa kuolivat myös Lassila & Tikanojan toimitusjohtaja Pekka Ojanpää, asianajotoimisto HPP:n osakas Harri Hynninen sekä it-yritys Multi Supportin Suomen maajohtaja Kari Partanen.

Järjestelyjä johtajistossa

UPM kertoo, että Vappulan johtamat liiketoiminnat ja kasvuhankkeet Uruguayssa ja biopolttoaineissa etenevät olemassaolevilla resursseilla ja aikaisempien suunnitelmien mukaan.

Yhtiö sanoo käynnistävänsä prosessin johtajajärjestelyjen toteuttamiseksi mahdollisimman pian.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja