Romantiikan pääkaupungin lumo ei himmene
– We'll always have Paris, sanoo karski Humbrey Bogart suloiselle Ingrid Bergmanille Casablanca-elokuvan lentokenttäkohtauksessa.
Nähtyäni elokuvan kymmenvuotiaana tiesin, että minun oli saatava oma Pariisini. Vaikka tiesin, ettei sen paremmin Bogie kuin Bergmankaan ollut välttämättä koskaan käynytkään Pariisissa, mielikuvitukseni loihti aina heille sinne aina vain ihmeellisempiä seikkailuja. Elokuvan pienten vihjeiden varassa kehittelin päähenkilöille yltiöromanttisia seikkailuja Valon kaupungissa.
Minusta kehittyi ranskalaisten elokuvien erikoistuntija. Nauhoitin kaikki televisiosta tulevat ranskalaiset filmit ja kirjoitin niiden nimet kasettien selkämykseen ehdottomasti vain ranskaksi: Les quatre cents coups, Les vacances de M. Hulot, Prénom Carmen… Sanomattakin on selvää, että luin koulussa pitkän ranskan. Harmin paikka, ettei meillä maasydämessä ollut mahdollisuutta mennä suomalais-ranskalaiseen kouluun.
Minun nuoruudessani ei ollut ollenkaan tavallista piipahtaa ulkomailla tuon tuostakin. Olin 16-vuotias, ennen kuin pääsin edes käymään Ruotsissa. Niinpä minäkin ehdin suunnitella suurta Ranskan-matkaani vuosikausia ennen kuin siitä tuli totta. Olin silloin jo kypsässä 25 vuoden iässä.
