Suomi 2002. Ohjaus: Kai Lehtinen. Käsikirjoitus: Petter Sairanen ja Kai Lehtinen. Tuotanto: Asko Apajalahti. Pääosissa: Heikki Rantanen, Minna Turunen, Oiva Lohtander, Esko Nikkari.
Umur on ensinnäkin tarina rakkaudesta. Toiseksi se on kuvaus Lapin luonnosta. Kolmanneksi se on kertojan ääni siitä, miten siellä olisi mahdollista elää hiljaista mutta onnellista elämää. Näyttelijänä tunnetun Kai Lehtisen (mm. Raid) ohjaamassa elokuvassa palataan elokuvantekemisen juurille ja pohditaan ihmisen tarvetta elää itsensä ja ympäristönsä kanssa sopusoinnussa. Elokuva perustuu Petter Sairasen kirjaan Sähköllä valaistu talo.
Heikki Rantasen esittämä päähenkilö Poika saapuu Lappiin, Suomen itärajalle aloittaakseen uudessa työpaikassaan rajavartiokersanttina. Matkalla sinne hän tapaa mystisen ja vetäytyvän Umurin (Minna Turunen), johon hän rakastuu. Elokuvan juoni seuraa kertojan, Rantasen roolihahmon, äänen avulla suhteen kehittymistä ja tämän nuoren miehen ajatuksia, joita hän kirjaa päiväkirjaansa. Kertoja pohdiskelee elämän peruskysymyksiä niin onnellisuudesta kuin sen menettämisestäkin ja vie katsojat tällä tavoin tarinan ytimeen.
Umur on ulkoasultaan melko riisuttu. Kuvat pyrkivät olemaan yksinkertaisia ja eikä niillä juuri kikkailla. Lapin luonnolla on puolestaan elokuvassa ikään kuin kolmas päärooli ja sen merkitys elokuvan sisältöön ja tunnelmaan onkin suuri. Jylhät maisemat värittävät useassa kohtauksessa tarinan kulkua. Juoni etenee verkkaisesti eteenpäin siten, että Heikki Rantasen roolihenkilön pohdinnoille ja ympäröivälle luonnolle pyritään antamaan runsaasti tilaa. Umur esiintyy elokuvassa aivan aluksi lähinnä etäisenä hahmona. Umurin henkeä jopa symboloi pöllö, jonka läsnäoloa tehostetaan jännällä lappilaisella shamaanimusiikilla. Myöhemmin elokuvassa Umurille rakentuu konkreettinen elämä ja perhe sekä salaisuus, josta Umur vaikenee.
Elokuva saattaa tuntua malttamattomammalle katsojalle liian hidastempoiselta, mutta sen tarina on itse kullekin tutulla tavalla vetovoimainen. Elokuva esittelee rakastuneen parin. Umurin ja Pojan suhde on yhtäkaikki tasapuolisen tunnepitoinen mutta vailla tulevaisuutta. Teema ei sinänsä pyrikään olemaan uusi tai nokkela. Elokuvalla halutaan kuitenkin selvästi kertoa juuri tämä tarina siten, että ymmärtäisimme joillain asioilla olevan suuremman merkityksen kuin tiedämmekään. Silti tarinaan kaipaisi hieman enemmän pontta, enemmän tarttumapintaa. Päähenkilöt tuntuvat olevan liian vaitonaisia.