Ulvilalaiset haluaisivat luopua Ulvila-sanan käytöstä murhamysteerissä

Satakuntalaisen pikkukaupungin asukkaat ovat kyllästyneet Ulvilassa vuonna 2006 tapahtuneen henkirikoksen käsittelyyn mediassa.

– Mitta vaikuttaisi olevan jo täynnä. Asiakkaat sanovat, etteivät enää osta lehtiä, jos tapauksesta on niissä jotain, toteaa Ulvilassa kukka- ja lahjatavaraliikkeen myyjänä toimiva Tarja Viitanen.

– Niin kamala asia on ollut jo niin kauan avoinna. Aluksi oli ihan hirveää, ihmiset pelkäsivät kotonaan, koska murhaajan ajateltiin ehkä iskevän jonnekin muuallekin. Nyt en ole huomannut samaa pelkoa, vaikka Anneli Auer todettiinkin syyttömäksi hovioikeudessa.

Kun Anneli Auer pidätettiin aviomiehensä murhasta epäiltynä kaksi vuotta sitten syksyllä, 14 000 asukkaan kaupungissa kuhisi hetken. Käänne tuli täytenä yllätyksenä.

– Koettiin tyrmistyttävänä, että tämmöistä on tapahtunut. Samanlainen tunne on nyt uusien rikosepäilyjen myötä. Tavallaan kaikki vanha on noussut nyt uudelleen pintaan, mitä epämiellyttävimmällä tavalla. Tulee tunne, että ihmiset kokevat hyvin epämiellyttävänä koko aiheen ja haluaisivat jo unohtaa.

– Kuitenkin aina, kun jotain uutta pulpahtaa pintaan toivotaan, että totuus jo selviäsi. Se olisi helpotus kaikille, Viitanen huokaa.

"Normaali lapsiperhe"

Porin kupeessa sijaitseva Ulvilan kaupunki jakautuu kahteen taajamaan ja useampaan kyläyhteisöön. On Friitala, joka sijaitsee eri puolella Kokemäenjokea kuin Vanhakaupunki, jossa Auerin ja Lahden perhe ehti muutaman vuoden ajan asua.

Monet muistavat Auerin perheen aivan normaalina lapsiperheenä. Pariskunnasta Jukka Lahti oli sosiaalisempi, Anneli Auer taas vetäytyi syrjään lastensa kanssa. Elämä siistillä ja vauraalla omakotitaloalueella oli visusti suljettu muilta, eikä ainakaan Auer esimerkiksi tuntenut naapureitaan.

– Näin perhettä usein, sillä he asuivat melkein naapurissa. En tuntenut heitä sen tarkemmin, mutten pitänyt heitä millään tavalla outoina tai muuta, muistelee Tiia Romppanen.

Romppasen kotitalon ja murhatalon välissä on vain yksi omakotitalo. Jos haluaisi kulkea Tähtisentiellä sijaitsevan kuuluisan tontin takapihalle, olisi pujahdettava naapureiden pihojen läpi.

Murhayön jälkeen poliisit olivat Romppasenkin pihapiirissä tuttu näky.

– Itse en murhayönä huomannut mitään. Ulkopuolisen murhaajan olisi täytynyt kuitenkin poistua melkein pihamme kautta, ellei hän sitten olisi poistunut etukautta.

22-vuotiaan Romppasen mukaan Jukka Lahden murha ei ole hänen tuttavapiirissään ollut mikään puheenaihe enää pitkään aikaan.

– Mitä nyt asia nousee joskus mieleen uutisista, mutta muuten en ole enää vaivannut sillä itseäni . Aluksi kaverit soittelivat ja kyselivät, että mitä siellä oikein tapahtui. Sitten sekin lopahti.

Auer viihtyi omissa oloissaan

Sienestämään lähdössä olevat kolme ulvilalaista vanhempaa rouvaa muistelevat, että huhupuheet perheen sulkeutuneisuudesta ja eristäytyneisyydestä alkoivat kulkea vasta myöhemmin.

– Erikoiseksi perheeksi heitä puhuttiin. Ne olivat tällaisia kuulopuheita, jotka tietysti väistämättäkin lähtevät liikkeelle tällaisen tapauksen jälkeen. En kuitenkaan tiedä ketään, joka olisi aidosti tuntenut esimerkiksi Anneli Auerin.

Jukka Lahti puolestaan tuli tunnetuksi paikkakunnalla työnsä puolesta. Hän oli henkilöstön kehittämispäällikkö Luvata Pori Oy:llä, joka on alueella toimiva kuparitehdas.

Jukka Lahden työtehtävät liittyivät muun muassa henkilöstön irtisanomisiin, eikä hän ollut kaikkien työntekijöiden suosikkipomo, naiset kertovat. Keskustassa asioidessaan hän oli kuitenkin aina miellyttävä ja kohtelias.

Kaikki MTV3:n haastattelemat ulvilalaiset toivovat, ettei murhamysteeri yhdistyisi julkisuudessa niin voimakkaasti Ulvilaan.

– Aina hätkähtää, kun kuulee paikkakunnan nimen uutisissa. Monet yhdistävät kaupunkimme pelkästään murhaan, siitähän meidät tunnetaan. Se ei ole kovin miellyttävää.

Lue myös:

    Uusimmat