Ulkomaalaiset sekoittavat sienet helposti

Hyvät sienivuodet vetävät yhä useampia suomalaisia syysmetsään, mutta aloittelevien sienestäjien tiedonpuute lisää riskejä. Suomen Sieniseuran puheenjohtajan Jorma Palménin mukaan kaikki uudet sienestäjät eivät välttämättä tunnista vaarallisia lajeja.

- Jokaisen sienestäjän pitää nähdä vaivaa tutustumalla kunnolla syötäviin sieniin. Se kuuluu myös yleissivistykseen.

Viime viikonvaihteen neljä myrkytystapausta johtuivat inhimillisestä virheestä: sienestäjät luulivat valkokärpässientä herkkusieneksi. Palménin mielestä tietämättömyys ei kuitenkaan ole kasvava ilmiö.

- Suomalaisten sienitietous on jatkuvasti lisääntynyt eikä suinkaan vähentynyt, hän sanoo.

Kulttuurierot vaikeuttavat sienitunnistusta

Osa viime viikonvaihteessa sienimyrkytyksen saaneista oli maahanmuuttajia. Myrkkysienten tunnistamista vaikeuttaa se, että eri maiden sienissä on eroja.

- Esimerkiksi aasialaiset käyttävät ruuanlaitossaan sieniä monipuolisesti, ja heidän sienensä ovat osin erilaisia kuin meidän metsäsienemme, vertaa sienineuvoja Paula Kangas Porin sieniseurasta.

Yksi kulttuuriero on aasialaisen ruuanvalmistuksen höyrytys, joka ei kypsennä suomalaisia sieniä tarpeeksi.

- Japanilaisille pitää monesti muistuttaa, ettei höyrytys riitä, vaan meidän sienet pitää kypsentää kunnolla paistamalla tai kiehuttamalla. Raaka sieni aiheuttaa vatsanväänteitä.

Punainen kärpässieni voi puolestaan erehdyttää afrikkalaisen, sillä se muistuttaa läheisesti Afrikassa ruokasienenä käytettävää lajia.

Sekasieniä rakastava Kangas ei suosittele itänaapuriin matkustavaa syömään sienisalaattia, sillä venäläiset käyttävät ruuanvalmistuksessa vatsaoireita aiheuttavaa pulkkosientä.

Herkkusieni esiintyy harvalukuisena

Yli 40 vuotta "himosienestänyt" Paula Kangas ei ole koskaan nähnyt Suomen metsissä yhtä paljon valkoisia kärpässieniä kuin nyt.

- Joskus yhden valkoisen kärpässienen löytäminen näytteeksi sieninäyttelyyn on työn takana. Nyt sieniretkelläni hämärässä metsässä hohti kymmeniä valkoisia sieniä - kuin menninkäisen pihavaloja.

Viime viikonvaihteen sienimyrkytykset saattavatkin selittyä valkokärpässienten runsaslukuisuudella.

Valkoinen kärpässieni on koko elinkaarensa ajan valkoinen. Herkkusienen heltoissa taas on alkuun punertava sävy, mutta vanhetessaan väri muuttuu mustaksi. Herkkusieniesiintymät ovat suomalaismetsissä harvalukuisia.

Katso tarkkaan ja haista

Sienien lajituntemusta oppii parhaiten maastossa. Martat, kunnat ja sieniseurat järjestävät syksyllä opastettuja retkiä ja sieninäyttelyitä.

Sienikirjankin kanssa voi harjoitella. Silloin ei kuitenkaan riitä pelkkä kuvien katselu. Sienet voivat näyttää kuvissa erilaisilta kuin metsässä.

- Aloittelijan pitää aina lukea myös sienten kirjallinen kuvaus, Kangas neuvoo.

Ovatko lakin alla heltat vai pillit? Mikä on sienen väri? Millainen lakki sillä on?

- Sientä pitää tutkia oikein kunnolla - ei voi vain verrata lakkia kuvaan. Kääntele sientä kädessäsi. Myös haistelu kuuluu tunnistamiseen, Kangas sanoo.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat