Ranska 2007. Ohjaus: Luc Jacquet. Käsikirjoitus: Luc Jacquet, Eric Rognard. Kuvaus: Gerard Simon. Leikkaus: Sabine Emiliani. Musiikki: Evgueni Galperine. Tuotanto: Yves Darondeau, Christophe Lioud, Emmanuel Priou. Pääosassa: Bertille Noel-Bruneau. Kesto: 92 min. Levittäjä: Cinema Mondo.
Kahden punapään, pisamanaamaisen herkän suloisen tytön ja villiketun verkkainen tutustuminen, joka jalostuu ystävyydeksi, on ranskalaisen Luc Jacquet'n vähäpuheisen elokuvan juoni. Pingviinien marssilla toissavuonna parhaan dokumenttielokuvan Oscarin voittanut Jacquet on koulutukseltaan biologi, mistä on apua luonnon ja eläinten tarkkailemisessa ja niiden kuvaamisessa. Pingviinien marssissa raja dokumenttielokuvan ja fiktion välillä oli häilyvä, sillä Jacquet oli pannut eläinten päähän mietteitä, jotka liioittelivat ja sentimentalisoivat aitoa luontodraamaa. Tyttö ja kettu on selvemmin satu, joka on myös suorasti suunnattu lapsille.
Tyttö (Bertille Noel-Bruneau) asuu laaksossa, pienessä kylässä ja idyllisessä talossa. Hänen vanhempiaan ei koskaan nähdä. Pääasiassa lapsi viettää aikaansa luonnossa tai huoneessaan, joka näyttää satukirjan kammarilta. Elokuvan luonto on kuin myyttinen taikametsä, jokaisen lapsen unelma. Kallioluolat taas synnyttävät yön pimeydessä pahimpia pelkoja.
Yksinkertaista tarinaa kehystää luonnon hiljainen kauneus, joka tekee vaikutuksen ilman trikkejä ja temppuilua. Jacquet käy läpi kaikki neljä vuodenaikaa. Luontoa ja eläimiä tarkkaillaan aikaa käyttäen, ilmassa on jatkuvaa kärsivällistä odotusta ja jännitystä. Jacquet vie katsojan ketun ihon alle ja havainnoi maailmaa sen aistein. Näkökulma vuorottelee ketun ja tytön välillä.
On sääli, että rauhallinen tyylikkyys ja magia rikkoutuvat aivan elokuvan lopussa, jolloin pikkutyttö esittäytyy aikuisena naisena jolla on oma lapsi. Tämä epilogi on sekä tarpeeton että lattea. Tunnelmaa rikkova elementti on myös taustalla soiva imelä popkappale, joka ei sovi kuvakerrontaan. Jacquet'lla on erehtymätön kuvallinen taju, mutta musiikkivalinnoissa hän ei onnistu yhtä hyvin.
Elokuva on teknisesti täydellinen, kuvallisesti mykistävän kaunis. Ja onneksi kertoja ei välitä meille ketun ajatuksia. Eläimen annetaan olla villi, arvaamaton ja salaperäinen. Tragedian puolelle kallistutaan siinä vaiheessa, kun tyttö yrittää muokata kettuystävästään kotieläintä. Sanomaakin siis löytyy.
Teksti: Minna Karila