Työnantajapuolen mielestä työntekijöiden edustajien tavoitteena on maksimoida lentoyhtiö Finnairille aiheutuvat taloudelliset vahingot.
Työministeri Matias Marttinen (kok.) toivoo mahdollisimman nopeaa ratkaisua Finnairin lentoihin vaikuttavaan lentoliikenteen palvelujen työriitaan. Hän kuitenkin sanoo, ettei halua kommentoida neuvotteluosapuolen julkisuudessa esittämiä näkemyksiä.
– Valtakunnansovittelija hakee tällä hetkellä osapuolten kanssa ratkaisua. Toivon tietysti, että ratkaisu löytyisi mahdollisimman nopeasti. Toimivat lentoliikenneyhteydet ovat täysin kriittisiä Suomen kaltaiselle pienelle maalle, Marttinen kommentoi STT:lle Suomi Areena -tapahtumassa Porissa.
Marttinen nosti esiin, että kevään työmarkkinakierroksella joillakin aloilla ratkaisujen löytyminen on kestänyt pitkäänkin, mutta lopulta kaikille näille toimialoille on saatu sopimus.
Työriitaa soviteltiin viimeksi eilen, mutta valtakunnansovittelijan mukaan näkemyserot ovat edelleen suuria.
Julkinen keskustelu sai lisäkierroksia keskiviikkona, kun Palvelualojen työnantajat Palta arvosteli työntekijöitä edustavaa Ilmailualan Unioni IAU:ta. Paltan mielestä IAU:n tavoitteena ei ole sovinto vaan maksimoida lentoyhtiö Finnairille aiheutuvat taloudelliset vahingot. IAU kommentoi STT:lle tekstiviestitse, että työriitaan tulisi löytää kompromissi, joka ei perustu pelkästään Paltan yksipuolisiin linjauksiin.
Haittaako työriita Suomen mainetta?
Finnair on perunut IAU:n aiempien lakkojen vuoksi viime kuukausina arviolta noin tuhat lentoa.
