TXT: Hanna Pakarinen voitti Suomen euroviisukarsinnat

Pekkarinen alentaisi ruuan verotusta

Ministeri Pekkarinen haluaa alentaa ruuan arvonlisäverotusta.

Kauppa- ja teollisuusministerin mielestä ruuan arvonlisäveron laskeminen on keskustalle hallituskysymys.

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen pitää ruuan arvonlisäveron alentamista keskustalle kynnyskysymyksenä tulevaa hallitusta ajatellen. Joensuussa puhunut Pekkarinen muistutti, että moni pienituloinen on jäänyt verokevennyksistä osattomiksi.

- Kunnallisveron ansiotulovähennystä kun eivät ole voineet tehdä esimerkiksi pienituloiset eläkeläiset tai muiden sosiaalietuuksien saajat. Näitä veronkevennysten ulkopuolella olevia tulonsaajia on noin miljoona.

Pekkarisen mielestä tätäkin taustaa vasten on korkein aika tehdä sellaisia veroratkaisuja, joista myös pienituloisimmat hyötyvät.

- Keskustalle ruoan arvonlisäveron alentaminen on hallituskysymys, linjasi ministeri.

Sosiaalidemokraattisen puoleen varapuheenjohtaja Pia Viitanen hämmästeli omassa kannanotossaan, millä mandaatilla kauppa- ja teollisuusministeri kertoo puolueensa kynnyskysymyksistä hallitusneuvotteluissa. Hän arvioi, ettei arvonlisäveron lasku juurikaan halventaisi ruuan hintoja.

Vasemmistoliitto ja kristillisdemokraatit puolestaan ilmaisivat tukensa keskustan esitykselle ruuan arvonlisäveron alentamisesta.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat