Tuusulan ampujille ehdotonta vankeutta

Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi Tuusulan teollisuuskiinteistöstä poliiseja vapun aattona ammuskelleet miehet ehdottomiin vankeuksiin. Toinen tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi ja toinen kahdeksi vuodeksi ehdottomaan vankeuteen.

Poliiseja Tuusulassa vapun aattona tulittanut mies on tuomittu vankilaan useista murhanyrityksistä. 31-vuotias vantaalaismies yritti ampua poliiseja. Tuusulan käräjäoikeus tuomitsi hänet yhdeksäksi vuodeksi kahdeksaksi kuukaudeksi vankilaan. Toisen miehen syytteet murhan yrityksistä hylättiin. Hänen tuomionsa pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta on kaksi vuotta vankeutta.

Kaksi miestä linnoittautui Tuusulan Ketunkorvessa sijaitsevaan kiinteistöön ja tilanteesta kehkeytyi tunteja kestänyt piiritys.

Miehet kuuluvat rikollisjärjestöihin - toinen Roques Galleryyn ja toinen Bats-järjestöön. Miehet ovat kiistäneet yrittäneensä tappaa poliiseja.

Tuusulan piiritys 30.04.2007

Syytetyillä rikostausta

Syytetyt ovat poliisille entuudestaan tuttuja. Syyttäjä vaati huumetuomion istuneelle miehelle kymmenen ja toiselle kahdeksan vuoden vankeusrangaistusta.

Piiritys kesti puoli vuorokautta

Piiritys alkoi vapunaattona, kun poliisi meni ottamaan kiinni miehiä, joita epäiltiin Vantaalla aiemmin tapahtuneesta törkeästä pahoinpitelystä. Miehet kieltäytyivät tulemasta ulos teollisuuskiinteistössä olevasta asunnosta.

He alkoivat ampua asunnossa kertomansa mukaan siksi, että he eivät aluksi tienneet, keitä ulkona liikkui.

Syyttäjä Jari Auvisen mielestä piiritetyt miehet käyttäytyivät erittäin aggressiivisesti poliiseja kohtaan. Poliisit kertoivat pari viikkoa sitten oikeudessa, miten kaksikon ampumat laukaukset viistivät jopa vain parinkymmenen sentin päästä.

Paikalla oli myös poliisin Karhu-erikoisryhmä.

Syyttäjän mukaan toinen syytetyistä tuli välillä teollisuuskiinteistön pihalle uhoamaan. Syyttäjän mielestä hänen tarkoituksenaan oli saada poliiseja lähemmäs asuntoa, jotta sisälle jäänyt mies saisi heidät ammuttua. Yhdellä kertaa ulkona käyneellä oli mukana myös viritetty taljajousi.

Laukauksia kuultiin kaikkiaan parikymmentä, joista kolme ampui poliisi. Heidän toiminnastaan ei ole löytynyt moitittavaa.Yksi poliisin luodeista osui asunnon ikkunankarmiin, josta se kimposi huumeista tuomitun kaulaan.

Tilanne laukesi lopulta haavoittuneen miehen antautumiseen. Toinen syytetty seurasi pari tuntia myöhemmin. Piiritys kesti kaikkiaan puoli vuorokautta.

(MTV3-Johanna Sainio)

Lue myös:

    Uusimmat