Tutkimus: Työsi voi olla merkittävä syöpäriski – näin vältät sen!

Dailymail.com-sivusto kirjoittaa Amerikan syöpäinstituutin konferenssissa (American Institute for Cancer Research) esitellystä tutkimuksesta, jonka mukaan paljon istuvilla ihmisillä on huomattavasti suurempi todennäköisyys sairastua rinta- tai suolistosyöpään, kuin päivän aikana enemmän liikkuvilla. Istumatyöläisten tulisi siis muistaa liikkua hieman tunnin välein.

Amerikan syöpäinstituutin konferenssissa esitelty tutkimus osoittaa, että paljon paikallaan istuvat ihmiset sairastuvat huomattavasti todennäköisemmin syöpään kuin ne, jotka ovat aktiivisempia päivän aikana. Tutkijat kertovat, että jopa 92 000 rinta- ja suolistosyöpäpotilasta ovat sairastuneet silkan liikkumattomuuden vuoksi.

Jokaisen istutun tunnin aikana tulisi tehdä muutaman minuutin lyhyt taukojumppa.

Tutkimusta johtanut Christine Friedenreich kertoo myös, että etenkin vaihdevuotensa ohittaneet naiset hyötyvät päivittäisistä kävelyistä huomattavasti: syöpäriskin lisäksi se vaikuttaa myös ylipainoon, tulehduksiin ja hormonitoimintaan.

– Esimerkiksi rinta- ja suolistosyöpäriski vähenee 25–30 prosenttia, mikäli pitää liikkumisestaan huolta, hän kertoo Dailymail.com-sivuston haastattelussa.

Taukojumppa tunnin välein

Jos olet istumatyöläinen, laita puhelimeesi tai sähköpostiisi muistutus taukojumpasta tunnin välein. Käy vessassa, hae kahvia tai kiusaa vierustoveria. Lisäksi voit tehdä pienen taukojumpan, joka helpottaa jatkuvan istumisen luomaa rasitusta kehossasi.

1. Nouse ylös, ja venyttele ensin hieman koko kehoasi nostamalla kädet korkealle pään yläpuolelle ja vetämällä itsesi mahdollisimman pitkäksi.

2. Venytä niskaa ja hartioita taivuttamalla pää vuorollaan kohti kumpaakin olkapäätä ja rintaa.

3. Pyörittele olkapäitäsi ja heiluttele käsiäsi, pyörittele myös ranteitasi.

4. Ota tukea seinästä ja venytä hieman myös lonkkiasi: aseta toinen jalka taakse ja pidä paino kummallakin jalalla. Työnnä lantiota eteenpäin siten, että tunnet venytyksen takana olevan jalan ja lantion yhtymäkohdassa.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat