Tutkimus: Turvallinen perhe-elämä suojaa ADHD-lasta

Erotilanteessa lapsi tarvitsee hyvät suhteet molempiin vanhempiin.
Copyright MTV3i/AP GraphicsBank 2001
Julkaistu 18.05.2007 05:30(Päivitetty 19.05.2007 10:53)

Uusioperheiden ADHD-lapset ovat tuoreen tutkimuksen mukaan alttiimpia käytöshäiriöille. Perhetaustan merkitystä ADHD:lle ei ole tutkittu aiemmin Suomessa.

Tarkkaavaisuushäiriö ADHD ja siihen liittyvät käytöshäiriöt ovat yleisempiä rikkonaisten perheiden lapsilla kuin ydinperheiden lapsilla.

Oulun yliopistossa tänään tarkastettavan väitöskirjatutkimuksen mukaan alttiimpia käytöshäiriöille ovat uusioperheiden lapset. Koko elämänsä vain toisen vanhemman kanssa eläneillä ADHD-lapsilla käytöshäiriöitä on vähemmän.

ADHD

Tutkija Tuula Hurtig arvelee yhdeksi selittäväksi tekijäksi sitä, että ydinperheessä lapsi voi elää suojattua ja rauhallista elämää.

- Tarkkaa syytä tähän ei kuitenkaan tiedetä, tutkija sanoo.

Hurtigin mukaan on olemassa viitteitä siitä, että suotuisat olosuhteet ja empaattinen kasvatus voivat suojata jopa taudin puhkeamiselta.

Perhetaustan merkitystä ADHD:hen ei Suomessa ole aiemmin tutkittu. Tutkimuksiin osallistui reilut 450 pohjoissuomalaista, 15-18-vuotiasta nuorta vanhempineen.

(MTV3-STT)

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa