Tuoreen tutkimuksen mukaan roskaruoan syönti lisää riskiä astmaan ja allergioihin lapsilla.
Eurooppalaisen tutkijaryhmän tuoreen selvityksen mukaan roskaruoasta ei ole haittaa ainoastaan vyötärölle, vaan teolliset rasvaherkut voivat aiheuttaa myös muun muassa astmaa ja allergioita. Tutkijoden mukaan astman, atooppisen ihottuman ja allergioiden riski kohoaa pikaruokaa säännöllisesti syövillä lapsilla ja nuorilla.
Eurooppalainen tutkijaryhmä analysoi tutkimustaan varten yli 319 000 teinin ja 181 000 lapsen terveystietoja. Tiedot oli kerätty kymmenistä eri maista kansainvälistä lasten astmaa ja allergioita käsittelevää tutkimusta varten.
Riski kasvaa jo muutamasta viikkoannoksesta
Lapsilla vakavan astman riskin havaittiin kasvavan 27 prosenttia ja nuorilla jopa 39 prosenttia, kun ruokavalioon kuului vähintään kolme annosta pikaruokaa viikossa. Oireet puolestaan vähenivät, jos lasten ja nuorten ruokavaliossa suosittiin hedelmiä.
Tutkijat selvittivät myös mahdollisia muita allergiaan ja astmaan altistavia tekijöitä, mutta roskaruokan vaikutus sekä lasten että nuorten terveyteen oli selkein. Rasvainen ja teollinen ruoka on tutkijoiden mukaan suorassa yhteydessä hengityselinten ongelmiin.
Tutkijat eivät kuitenkaan vahvista suoraa syy-seuraussuhdetta roskaruoan ja terveysongelmien välillä. Tyydyttyneillä rasvoilla on aiemmissa tutkimuksissa todettu olevan yhteys allergeeneille altistavaan immuunijärjestelmän heikkenemiseen.
Lähde: Time Magazine
(MTV3)
Uusimmat
-
14:14
Orpo ja Viron Kallas suorana kello 14.30: Venäjän kanssa ei synny kestävää rauhaa ilman maan joutumista vastuuseen
-
14:14
Salmonellaepäily! Kolme salaattituotetta vedetään myynnistä
-
14:04
Yeboyah sai tuomareilta kylmää kyytiä – Jorma Uotinen: "Odotukset olivat korkealla"
-
14:01
Poliisi kaipaa havaintoja epäillystä tuhotyöstä Itä-Helsingissä
-
13:55
Susijengin päävalmentajalle Lassi Tuoville sopimus eurooppalaiseen suurseuraan
-
13:55
Pääministeri Orpo keskusteli Ruotsin Kristerssonin kanssa jengirikollisuudesta: "Totta kai ollaan valmiita auttamaan"
-
13:46
Pelko rintoihin takertumisesta oli liikaa – seura etsii kuumeisesti ratkaisua paitafiaskoon
-
13:45
Mikä avuksi, kun koira ei anna leikata kynsiä? Tämä karvakorva taipui helppoon "huijaukseen"
-
13:30
MTV seuraa: Chilen MM-ralli starttaa! Kalle Rovanperä taisteluun mestaruuden varmistamiseksi
-
13:29
Helsinkiläiseltä seurakunnalta yllättävä kannanotto – kansanedustaja kimpaantui
-
13:15
"Pyydän anteeksi turkulaisilta" – Minttu Mustakallion tulkinta Turun murteesta on omaa luokkaansa
-
13:07
Video: USA ja Suomi kilpailivat tarkka-ammunnassa – lopputuloksena murskavoitto
-
12:59
Traficom varoittaa: Tekoälymäinen lausegeneraattori tekee huijausviestejä pankkien asiakkaille
-
12:42
Kamila Valijevan dopingtapauksen käsittely keskeytyi
-
12:36
Ukraina on hyökännyt Venäjän sähköverkkoa vastaan Kurskissa – MTV seuraa sotaa
-
12:34
Jukka ja Chachi Hildén juhlistivat neljättä hääpäiväänsä – tanssija paljasti rakkaansa yllättävän lempipuuhan
-
12:19
Pöllöraati yliopiston valtauksesta: "Niinistölle parhaan miespääosan palkinto"
-
12:16
Tappara-pomo ilmaisi kiinnostuksensa Petri Kontiolaan – näin "Konna" vastaa
-
12:14
Paperiniksi ratkaisee ikuisuusongelman: Näin pizza kannattaa leikata
-
12:13
Mies nälkiinnytti kaksi koiraansa Turussa, toinen söi sohvaa nälkäänsä: Käräjiltä ehdollista
-
Lataa lisää