Tutkimus: Kolesterolilääkkeet alentavat Alzheimer-riskiä

Riski sairastua Alzheimerin tautiin on vähentynyt kolesterolilääkkeitä käyttävillä ihmisillä jopa 70 prosenttia. Tutkimustuloksista kerrottiin Kuopiossa tänään alkaneessa kansainvälisessä Alzheimer-symposiumissa.

Professori Laura Fratiglioni Karoliinisesta sairaalasta Tukholmasta kertoi laajasta väestötutkimuksesta, jossa vanhusten terveydentilaa on seurattu lähes 20 vuotta. Tutkimukset ovat vahvistaneet verenkiertosairauksien riskitekijöiden merkittävän vaikutuksen Alzheimerin tautiin. Fratiglionin mukaan myös näiden riskitekijöiden hoidolla on merkittävä vaikutus sairastumisriskiin. Samansuuntaisia tuloksia on saatu myös muissa eri puolilla maailma tehdyissä suurissa väestötutkimuksissa.

Kuopion kaksipäiväisen symposiumin yhtenä teemana ovat taudin nykyhoito ja kehitteillä olevat lääkkeet. Professori Hilkka Soinisen mukaan jo pitempään käytössä olleet kolinergiset lääkkeet ovat vakiintuneet Alzheimerin taudin hoidossa. Uusimpien tutkimusten mukaan niistä saattaa olla merkittävää hyötyä myös muiden dementiasairauksien hoidossa. Ongelmana on toistaiseksi se, että lääkkeiden korvattavuus ulottuu kattamaan vain Alzheimerin taudin lievän ja keskivaikean vaiheen.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat