Tutkimus: Jo pienet elämäntapamuutokset vähentävät korkeaa verenpainetta

Säännöllinen liikkuminen, painonhallinta, kohtuujuominen ja vihannesten riittävä syöminen voivat vähentää korkeaa verenpainetta kaksi kolmasosaa, tutkijat sanovat.

Tuore suomalaistutkimus osoittaa, että elämäntavoilla on paljon oletettua suurempi vaikutus verenpaineeseen, Daily Mail uutisoi. Joissakin tapauksissa elämäntavoilla voi olla yhtä suuri vaikutus verenpaineeseen kuin reseptilääkkeillä.

Tutkimukseen osallistui yli 20 000 ihmistä. Näistä miehiä oli 9637 ja naisia 11430. Iältään he olivat 25-74-vuotiaita, eivätkä he tutkimuksen alussa kärsineet korkeasta verenpaineesta. Tutkijat tarkastelivat tutkittavien neljää eri elämäntapafaktoria: säännöllistä liikkumista, painonhallintaa, kohtuujuomista ja vihannesten riittävää syömistä.

Tutkimuksen aikana tutkittavista 709 miestä ja 809 naista alkoi kärsiä korkeasta verenpaineesta.

– Ne tutkittavat, joilla kaikki neljä terveellisen elämän osa-aluetta oli kunnossa, riski sairastua korkeaan verenpaineeseen vähentyi kaksi kolmasosaa , tutkimustulokset esitellyt Pekka Jousilahti kertoo.

Jo yhden elämäntapafaktorin kohentaminen alensi riskiä sairastua korkeaan verenpaineeseen. Miehillä kahden elämäntapafaktorin kohentaminen vähensi riskiä verenpaineeseen 50 prosenttia, naisilla 30 prosenttia.

Pelkästään käveleminen töihin ja alkoholin vähentäminen kahteen annokseen päivässä voi vähentää verenpaineen riskiä huomattavasti.

– Tämä tutkimus osoittaa, kuinka pienillä elämäntapamuutoksilla voi olla iso merkitys. Se on yllättävää ja enemmän kuin voisi olettaa, professori Gareth Beevers Britannian Blood Pressure Association -hyväntekeväisyysjärjestöstä kertoo.

Jousilahti arvelee, että vaikka tutkimukseen osallistuneet olivat terveitä ihmisiä, tutkimustulokset voivat auttaa myös niitä, jotka kärsivät korkeasta verenpaineesta. Korkeasta verenpaineesta kärsivät voivat elämäntapamuutosten lisäksi alentaa verenpainetta lääkehoidolla.

Kuvat: Shutterstock

Lue myös:

    Uusimmat