Tutkijat: Vesuvius saattaa purkautua

Italiassa sijaitseva tulivuori Vesuvius saattaa olla taas purkautumassa, varoittavat tutkijat.

Italiassa sijaitseva tulivuori Vesuvius saattaa olla taas purkautumassa, varoittavat tutkijat. Vuoren tarkkailusta vastaavan observatorion johtajan Giovanni Macedonion mukaan purkaus on jo myöhässä.

-Purkausta ei tule huomenna, eikä ensi kuussa, ehkä ei ensi vuonnakaan. Mutta myöhässä se kuitenkin on, sanoi Macedonio brittiläisen Sky News -kanavan haastattelussa.

Vesuviuksen juurella, Napolinlahden seudulla, asuu yli kolme miljoonaa ihmistä. Heistä yli 600 000 asuu kuusi kilometriä leveällä vaaravyöhykkeeksi nimetyllä alueella.

Viranomaiset ovat ottaneet tutkijoiden varoituksista vaarin, ja yrittävät nyt houkutella väkeä muuttamaan pois vuoren kyljestä. Asukkaille tarjotaan rahallista tukea muuttoa varten, ja lisäksi lukuisia luvatta pystytettyjä taloja on purettu. Myös evakuointisuunnitelmia on otettu työn alle.

Vesuvius purkautui edellisen kerran vuonna 1944. Tuolloin surmansa sai 26 ihmistä. Vuoren kuuluisin purkaus tapahtui vuonna 79, jolloin laava ja tuhka peittivät alleen Pompeijin ja Herculaneumin kaupungit.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat