Tutkijat eivät pysty selittämään ilmiötä: Kasvot voivat paljastaa yllättävän asian

Näkeekö naamasta lompakon sisällön? Voi nähdäkin, väittävät Toronton yliopiston tutkijat.

Tutkijoiden mukaan ihmiset ovat melko hyviä arvioimaan pelkän neutraalin kasvokuvan perusteella, onko joku varakas vai ei. Testissä koehenkilöt katsoivat kuvia useiden ihmisten neutraaleista kasvoista. Heidän piti päättää nopeasti, uskoivatko he kuvan henkilön tienaavat enemmän vai vähemmän kuin keskivertoperhe. Keskivertotuloilla tutkimuksessa tarkoitettiin 75 000 dollarin vuosituloja.

53 prosenttia ajasta arvaus osui oikeaan. Tulos oli oikea niin usein, ettei kyse tutkijoiden mukaan ole sattumasta.

Esimerkiksi kuvien henkilöiden sukupuoli ei vaikuttanut tuloksiin.

Tutkimusta tehneen Thora Bjornsdottirin mukaan ihmiset eivät ole tietoisia siitä, millä perusteella mielikuva tulotasosta syntyy, kertoo iflscience.com.

– Jos kysyt heiltä "miksi", he eivät tiedä. He eivät ole tietoisia siitä, miten tekevät tämän, Bjornsdottir kuvaa.

Tulotason arvioiminen onnistui kuitenkin vain neutraalista ilmeestä. Jos ihminen hymyili tai ilmeili muuten, arvaaminen ei onnistunut. Tutkijoiden mukaan on mahdollista, että ihmisen yleiset tavat "piirtyvät" hänen kasvoihinsa; jos elämä esimerkiksi on mukavaa ja tyydyttävää, tämä voisi tietyllä tavalla näkyä henkilön kasvoista. Se puolestaan voisi vaikuttaa jopa ihmisen mahdollisuuksiin työelämässä, kun hänen kasvojaan tulkittaisiin alitajuisesti esimerkiksi työhaastattelun aikana.


***

Onko rahojen kannalta väliä, onko suhde avoliitto vai avioliitto? 15:31

Lue myös:

    Uusimmat