Tutkija: Ulkonäkö vaikuttaa menestykseen
− Hoikkuus ja hyvät tulot ovat yhteydessä keskenään niin miehillä kuin naisilla. Komealla lakimiehellä on enemmän asiakkaita, professori Kauppinen sanoo.
Työterveyslaitoksen tutkimusprofessori Kaisa Kauppinen on tutkinut ulkonäön merkitystä työelämässä, ja tulokset ovat häkellyttäviä.
− Hoikkuuspaineet kohdistuvat erityisesti johtavissa asemissa oleviin naisiin. Lihavien ja hoikkien naisten tuloerot voivat olla jopa 20 prosenttia. Miehillä hoikkuutta enemmän korostuu muuten edullinen ulkonäkö.
− Menestyvän ja työssä hyvin pärjäävän mieheen tulee olla urheilullinen, ja miehen kehon tulee ilmentää jäntevyyttä ja kestävyyttä. Kuitenkin molemmissa tapauksissa naiset ja miehet viestivät ulkomuodollaan samaa: hyvää itsekuria ja elämän hallintaa. Nämä puolestaan ilmentävät elinvoimaa ja tehokkuutta ja ovat nykytyöelämässä kaivattuja ominaisuuksia.
Kauppisen mielestä laihduttamisesta on tullut monen naisen elämäntapa samalla kun ylipainosta on tullut selvä haittatekijä työelämässä.
− Tutkimusten mukaan ylipainoiset ovat useammin työttömiä kuin hoikat tai normaalipainoiset. Näihin yhteyksiin liittyy paljon muitakin sosiaalisia tekijöitä, kuten alhainen koulutus, työsuhteiden epävarmuus tai epäterveelliset ruokatavat ja liikunnan puute.
Ikä voi olla etu
Kauppisen mukaan ei kuitenkaan yksiselitteisesti voida sanoa, että ulkonäkö tai ikä vaikuttaisivat työn saamiseen. Ikä voi olla myös etu.
− Esimerkiksi monissa palveluammateissa on huomattu asiakkaiden mielellään hakeutuvan omanikäisensä työntekijän palveltaviksi. Näin työntekijöiden ikähaitari voi olla kilpailuvaltti, jota trendejä oikein lukevat yritykset käyttävät hyväksi myös meillä, Kauppinen sanoo.
Kauppinen kertoo, että palveluammatit ovat juuri niitä, joissa työntekijän ulkonäöllä on merkitystä.
− Hyvännäköisten lakimiesten on todettu saavan enemmän asiakkaita ja tienaavan paremmin. Opettajat saavat kuulla oppilailta päivittäin erilaisia ulkonäköön ja pukeutumiseen liittyviä kommentteja. Jopa papit kokevat ulkonäköpaineita ja pyrkivät trimmaamaan itsensä sopiviksi nuoren parin tunnelmaan.
Ulkonäön ja iän merkitys korostuu myös ammateissa, joissa ihannoidaan nuorekkuutta ja hyvää ulkonäköä.
− BBC:llä on syntynyt paljon keskustelua naistoimittajiin ja -uutisankkureihin liittyvästä ageismista eli ikäsyrjinnästä. Toimittajien ammattikuntaa koskevassa selvityksessä huomattiin, kuinka vähän heillä on 50+ naispuolisia 'esittäviä' toimittajia, vaikka BBC:ssä sinänsä on paljon naisia työntekijöinä, toimittajina ja toimijoina johtavassa asemassa.
− Lohduttavaa on, että ruotsalaistutkimuksen mukaan iän myötä ihminen hyväksyy itsensä ja ulkonäkönsä paremmin. Tätä kokemusta tukee se, että lähipiiri, kuten puoliso ja lapset antavat positiivista palautetta. Ihminen tuntee olevansa hyväksytty.
Kauppinen kertoo selvityksestä, jossa todetaan nuorten naisten syrjäyttävän mediassa vanhemmat, koska nuorempi 'istuu' paremmin ohjelmien kokonaisuuteen ja toimii viehättävänä vastapoolina miestoimittajille.
− Ikääntyvät naistoimittajat teettävät kasvoleikkauksia näyttääkseen nuoremmilta ja voidakseen kilpailla kiristyvillä markkinoilla. USAssa julkaistun tutkimuksen 'Women in Journalism' mukaan 70 prosenttia naisista on huolissaan siitä, että heidät heitetään työstä syrjään täytettyään 40 tai 50 vuotta.
Mies on huolissaan ulkonäöstään
Yleisen käsityksen mukaan hoikkuus viestii hyvää elämän hallintaa ja itsekontrollia. Ihminen osaa kieltäytyä välittömistä houkutuksista ja asettaa pitkäjänteisiä tavoitteita. Ylipainoisuus taas viestittää hitautta, piittaamattomuutta, hedonismia, mukavuudenhalua − siis kaikkea sitä mitä nykyisen työelämä karsastaa.
− Toisaalta tällä hetkellä on selvästi näkyvillä se, että liiallinen tehokkuuden korostaminen työelämässä ahdistaa. Nuoret eivät halua heittäytyä siihen oravanpyörään, jossa heidän vanhempansa ovat eläneet. On olemassa merkkejä kapinasta, halusta elää myös työelämää rauhallisemmin.
− Tätä heijastavat omien tutkimusteni tulokset, joiden mukaan nuoret naiset viivyttelevät äitiysvapaalta töihin palaamista koska epäilevät, jaksavatko yhdistää työn ja perheen. Pienten lasten vaiheeseen liittyy monen kohdalla ns. downshiftaus eli eletään rauhallisemmin, kohtuullistetaan asioiden tärkeysjärjestystä, mukaan lukien ulkonäkövaatimukset ja pukeutumiskoodit.
Mielenkiintoista on, että tällä hetkellä myös miesten ulkonäön merkitys on lisääntynyt.
− Miehet tuovat yksilöllisellä pukeutumisella esiin omaa osaamistaan, miehekkyyttään ja 'brändiään' . Erityisesti nuoret miehet kiinnittävät pukeutumiseen, tuoksuihin ja tyyliinsä enemmän huomiota, Kauppinen tietää.
Studio55/Marja Nyman
Uusimmat
-
19:36
Tuomioistuin hylkäsi Navalnyin valituksen 19 vuoden vankeusrangaistuksesta
-
19:30
Ilves-pakki ohjasi kiekon omaan maaliin – näin pelimiehelle kävi kalpaten
-
19:30
Kirja-arvio: Sotien ja kaipuun Molly & Henry
-
19:15
Tältä näyttää Jarkko Tammisen energinen imitaatio Mika Tommolasta – yhdestä asiasta toimittaja ystävällisesti imitaattorille huomautti
-
19:12
Shoigu väittää Ukrainan menettäneen syyskuussa 17 000 sotilasta, sanoo ukrainalaisten joutuvan teurastettaviksi – MTV seuraa sotaa
-
19:11
Näyttävä pikanaulaus – tässä on Jokerien ensimmäinen maali Nordis-paluussa
-
19:05
Tietosuojavaltuutettu poisti kiellon: Yangossa kerättyjä henkilötietoja saa siirtää Venäjälle
-
19:01
Krokotiilit olisivat helposti voineet syödä jokeen paenneen koiran – tekivätkin jotain täysin poikkeuksellista
-
18:55
Venäjä yrittää luikerrella takaisin YK:n ihmisoikeusneuvostoon – BBC:n mukaan venäläiset yrittävät ostaa pienten maiden ääniä viljalla ja aseilla
-
18:44
MTV:n kysely: Eduskunnassa ei lämmetä erikoissairaanhoidon keskittämiselle, vaikka asiantuntijan mukaan on kiire
-
18:39
"Jotain selkärankaa löytyy" – kymmenkunta nuorta on tunnustanut ilkivallan mopomiitissä Seinäjoella
-
18:33
Tältä näyttää tuleva Ensitreffit alttarilla -kausi – Töllötuomarit hämmästyivät: "Traileri paljastaa paljon"
-
18:29
200 vanhusten hoivayksikköä ei täytä lakisääteistä henkilöstömitoitusta: "Tilanne on kestämätön"
-
18:28
Ammattiliittojen protestit alkoivat – EK:n Häkämiehen mukaan työnantajien reagointi ei ole vielä ajankohtaista
-
18:17
Rallin MM-sarja hamuaa isoja liikkeitä – "En epäröi myöntää"
-
18:08
Tere Sammallahdelle miltei 500 euron sakot ylinopeudesta
-
18:02
SM-liigalla omat säännöt törkypuhetapauksissa – näin erotuomarijohtaja perustelee: "Kaikista ankarin juttu"
-
17:33
Megatähden ura ohi – palkintokaapissa suunnaton läjä olympia- ja MM-kultia
-
17:32
Taina pyöräili 6 700 kilometriä Espanjassa – yhtä oikoreittiä ei tule ikävä: "Silloin tuli melkein paniikki"
-
17:31
Ruotsissa taas kaksi räjähdystä, median mukaan kummatkin liittyvät rikollisjärjestöön
-
Lataa lisää