Seitsemättä kertaa järjestettävä Pohjoismaiden suurimmaksi metallifestivaaliksi kasvanut Tuska vahvisti ensi kesän ensimmäiset esiintyjänsä.
Lauantaina illan päättää kesäkuussa uuden odotetun levynsä Once julkaiseva kotimainen Nightwish (kuvassa), jonka esiintyminen on yksi yhtyeen kolmesta ensi kesän kotimaan keikasta. Muun ajan yhtye kiertää Yhdysvalloissa ja Euroopan suurimmilla festivaaleilla.
Juhlan pääesiintyjäkaartia vahvistaa myös legendaarinen King Diamond. Mustan metallin pioneerina maailmaa kohta kolme vuosikymmentä kiertänyt miljoonia myynyt artisti on uransa aikana osoittanut isoäidin kiikkutuolin paikan jo neljälle bändisukupolvelle.
Kaisaniemen kentällä 16.-18.7.2004 esiintyvät myös äskettäin Suomessa kiertänyt Soilwork, göteborgilainen melodinen deathmetal-akti Dark Tranquility sekä saksalainen Dew-Scented.
Nightwishin lisäksi kotimaisista artisteista esiintymisensä tämän vuoden festivaaleilla ovat vahvistaneet viime vuonna lopulliset läpimurtonsa tehneet Kotiteollisuus, Mokoma ja Diablo, listajyrä Suburban Tribe, Tuska-veteraanit Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus, Impaled Nazarene, Sonata Arctica ja Sinergy. Uutta sukupolvea edustavat tulokkaat Swallow The Sun, Machine Men, Kilpi sekä Twilightning.
Yhteensä kolmen päivän aikana Tuskassa esiintyy kolmella lavalla yli 30 yhtyettä.
Iltaklubien tarjontaa kasvatetaan tänä vuonna. Perinteisten Tavastian, Semifinaalin sekä Stella Starin lisäksi iltaklubi tarjontaan liittyy tänä kesänä Botta. Bottan iltaklubit järjestetään perjantaina ja lauantaina. Tavastian ja Stella Starin klubeilla juhlitaan nyt torstaista sunnuntaihin, joten iltaklubeillakin esiintyy yli 30 yhtyettä.
Tuskan lipunmyynti alkaa toukokuussa Tiketin ja Lippupalvelun verkostoissa ja uutuutena nyt myös Menolipun verkoston kautta. Edellisvuosien tapaan, lippuja saa myös valikoiduista levyliikkeistä. Juhla on ikärajaton.