Turku isännöi Hansapäiviä juhlavuotenaan

775-vuotias Turku järjestää Hansapäivät 17.-20. kesäkuuta. Yli sata hansakaupunkia esittäytyy markkinoilla Aurajoen varrella. Ohjelmassa on muun muassa lukuisia esiintyjäryhmiä. Turku on ainoa suomalainen uuden ajan Hansaliittoon kuuluva kaupunki. Liitto vaalii keskiaikaisen Hansaliiton perinteitä. Saksalaiset kauppiaat loivat Hansan 1200-luvulla lujittamaan Itämeren kaupunkien yhteistyötä.

Turku järjestää myös muita tapahtumia pitkin juhlavuottaan, jonka teemat ovat historia, kansainvälisyys ja kulttuuri. Rahaa kuluu liki miljoona euroa.

-Nettobudjetti on 926 000 euroa, projektikoordinaattori Päiviliisa Suonpää kertoo. Juhlavuoden kunniaksi Turun valtuusto haluaa, että kaupungin langatonta laajakaistaverkkoa laajennetaan ja Aurajoen rantaan tehdään kelvollinen kävelyreitti Tuomiokirkkosillalta Tuomaansillalle. Kaupunginvaltuusto myös tuo Turkuun siistimiskampanjan, jolla kaupunkilaisia kehotetaan vastuuseen ympäristön kunnosta. Lisäksi valtuusto suunnittelee arkeologisia kaivauksia Tuomiokirkon ympäristössä Turun varhaishistorian selvittämiseksi.

Kaupunginvaltuuston juhlakokous on tarkoitus välittää suorana Turun kaupungin internetsivulla 19. tammikuuta. Turkua on viime aikoina arvioitu 775-vuotista nuoremmaksi. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Pertti Paasio (sd.) vastaa tomerasti väitteisiin.

-Turun satamakin on jo viettänyt 850-vuotisjuhliaan. Ei kai kukaan ole perustanut satamaa asumattomalle rannalle, Paasio tivaa.

-Turku juhlii nyt, koska 775 vuotta sitten paavi siirrätti piispanistuimen Nousiaisista Koroisiin nykyisen Turun alueelle.

(MTV3-STT)

Lue myös:

    Uusimmat