Turkki: USA saa käyttää ilmatilaa, ei tukikohtia

Turkki aikoo antaa amerikkalaisten sotilaskoneiden käyttää ilmatilaansa, ilmoitti Turkin pääministeri Tayyip Erdogan tänään. Amerikkalaiskoneet eivät sen sijaan Erdoganin mukaan saa käyttää Turkissa olevia tukikohtia.

Erdogan kertoi, että parlamentti äänestää huomenna lakiehdotuksesta, johon nämä ehdotukset sisältyvät.

Turkki on viikkokausia lykännyt päätöstä avusta Nato-liittolaiselleen. Vitkuttelu merkitsee Washingtonin aiemmin lupaaman miljardien dollarien tukipaketin raukeamista, talousministeri Ali Babacan sanoi tänään. Tieto ajoi Ankaran pörssin alamäkeen ja liiran kurssin heikkenemiseen. Pahoissa talousvaikeuksissa rämpivän maan ahdingon pelätään syvenevän sodan takia.

Turkkilaisjoukkojen rajanylityksestä periaatepäätös

Cicekin mukaan Turkki ja Yhdysvaltain ovat sopineet "periaatteessa", että Turkin joukot voivat siirtyä Irakin pohjoisosaan Yhdysvaltojen hyökättyä Irakiin. Turkkilaissotilaiden on virallisesti tarkoitus toimia "puskurina" Irakista lähtevien pakolaisten tulvaa vastaan, mutta operaation taustalla on myös Turkin huoli kurdien itsenäisyyshaluista rajan molemmin puolin. Turkki on voimatoimin tukahduttanut oman kurdiväestönsä itsenäisyyshalut.

Irakin kurdijohtajat ovat varoittaneet ennakkoon taistelevansa turkkilaisjoukkoja vastaan, jos nämä tunkeutuvat käytännössä itsehallinnosta nauttineelle kurdialueelle. Yhdysvallat on vaatinut aiemmin Turkkia pidättäytymään yksipuolisesta voimankäytöstä kurdialueilla; Turkki ei ole puolestaan taipunut esitykseen joukkojensa alistamisesta amerikkalaisten komentoon.

Yhdysvaltain erikoisedustaja Zalman Khalilzad sanoi aiemmin Ankarassa, että mahdollisia kahnauksia pyritään Turkin ja Irakin kurdien kesken järjestettävällä yhteydenpidolla.

Kurdiparlamentti julisti hätätilan

Irakin kurdien parlamentti julisti tänään poikkeustilan. Poikkeustila julistettiin sen jälkeen kun kymmeniä tuhansia ihmisiä oli paennut kaupungeista maaseudulle lähestyvän sodan vuoksi.

Asiasta kertoi Kurdistanin demokraattinen puolue (DPK).

(MTV3-STT-AFP-Reuters)

Lue myös:

    Uusimmat