Turkin tilanne herättää suurta huolta – EU kehottaa Turkkia kunnioittamaan ihmisoikeuksia

EU kertoo seuraavansa Turkin tilanteen kehittymistä tarkkaan ja huolestuneena epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen.

Tiedotteessaan EU kehottaa Turkkia kunnioittamaan ihmisoikeuksia ja noudattamaan lakeja. 

Tiedotteen ovat allekirjoittaneet EU:n ulkoministeri Federica Mogherini ja EU-komissaari Johannes Hahn

– Vaadimme Turkin auktoriteetteja kaikissa olosuhteissa kunnioittamaan lakeja, ihmisoikeuksia ja vapautta mukaan lukien yksilön oikeutta tasapuoliseen oikeudenkäyntiin, tiedotteessa sanotaan.  

Turkki julisti keskiviikkona maahan kolmen kuukauden poikkeustilan epäonnistuneen vallankaappausyrityksen jälkeen. Turkin presidentti Recep Tayyip Erdoganin mukaan poikkeustila on tarpeen, jotta vallankaappausyritykseen osallistuneet löydetään. 

Poikkeustila on herättänyt kansainvälistä huolta, sillä Turkissa pelätään muun muassa demokraattisten arvojen unohtuvan vallankaappausyritystutkinnan aikana. 

Viikko sitten perjantaina tapahtuneen vallankaappausyrityksen jälkeen Turkissa on pidätetty ja erotettu kokonaan tai määräajaksi yli 50 000 ihmistä. 

Muun muassa ihmisoikeusjärjestöt ovat ilmaisseet huolensa siitä, että erotuksilla pyritään pääsemään eroon valtionviroissa työskentelevistä opposition edustajista.  

Lue myös:

    Uusimmat