Ranska/Iso-Britannia/Yhdysvallat 2000. Ohjaus & käsikirjoitus: Kenneth Branagh William Shakespearen samannimisestä näytelmästä. Tuotanto: Branagh, David Barron. Kuvaus: Alex Thomson. Leikkaus: Neil Farrell, Daniel Farrell. Koreografia: Stuart Hopps, Ian Adams. Lavastus: Tim Harvey. Musiikki: Patrick Doyle. Pääosissa: Kenneth Branagh, Alessandro Nivola, Alicia Silverstone, Natascha McElhone, Timothy Spall, Nathan Lane, Adrian Lester, Matthew Lillard, Emily Mortimer. Kesto: 93 min.
Kenneth Branaghin Shakespeare-filmatisoinnit alkavat olla jo käsite, elokuviksi ovat ehtineet klassikot Henrik V, Paljon melua tyhjästä ja Hamlet. Viimeisimmäksi projektikseen Branagh on valinnut romanttisen komedian Turhaa lemmen touhua, jota ei juuri ole esitetty näyttämöllä saati sitten valkokankaalla.
Juoni rakentuu Navarran kuningas Ferdinandin (Alessandro Nivola) ja hänen kolmen ystävänsä, Berownen (Branagh), Longavillen (Matthew Lillard) ja Dumainen (Adrian Lester) tekemän 'siveysvalan' ympärille. Nuorukaiset päättävät ankarasti opiskella seuraavan kolmen vuoden ajan unohtaen kokonaan maalliset ilot, naiset mukaanlukien. Ystävysten vala joutuu heti koetukselle, kun Ranskan kuninkaan tytär (Alicia Silverstone) hovineitoineen saapuu vierailulle.
Molemminpuolinen ihastus vie jalat alta puolin ja toisin, mutta miten kiertää käsi sydämellä solmittua sopimusta? Soppa sakenee entisestään amorin ampuessa nuoliaan hovin hömelöön upseeriin, don Adriano de Armadoon (Timothy Spall), ja kuninkaan narrin Costardin (Nathan Lane) ryhtyessä miesten ja naisten keskinäiseksi kirjeenkantajaksi.
Kun lemmenkaruselli pyörähtää käyntiin, on ilmeistä, ettei kyseessä ole maailman kuuluisimman näytelmäkirjailijan valioihin lukeutuva teos. Itse asiassa tuntuu siltä, että Branagh on pikemminkin kauhaissut kontin pohjalta - niin yhdentekevää, ja nimensä mukaisestikin 'turhaa touhua' tämä teksti tarjoaa.
Elokuvaa katsoo sujuvimmin juuri musikaalina, ikivihreiden sävelmien ja värikylläisen näyttämöllepanon synteesinä. Branagh on siirtänyt juonenkäänteet 1930-luvulle, sodan aattoon, minkä myötä kuullaan mm. sellaiset viihteen klassikot kuten haaveksiva "Cheek to Cheek", pirteä "Fancy Free" ja herkistelevä "They Can't Take That Away From Me".
Aikakausi tuo mukanaan myös silloisen musikaalin perinteen: kuviokelluvat uimarineidot ja koristeelliset yläkulmaotokset muistuttavat lamakauden Hollywood-musikaalien huippukaudesta. Vanhahtavien uutisfilmien, ns. news reelien, kautta juoni hahmottuu selkeämmin ja hauskemmin.
Näyttelijät vetävät roolinsa tarkoituksellisesti yli. Harmi vain, että tyylittely ei suju kaikilta yhtä tyylikkäästi. Energinen Alessandro Nivola hurmaa kirkasotsaisena kuninkaana, mutta sinänsä sujuvasanainen Branagh vaikuttaa liian vanhalta poikaporukkaan. Ryhmän ainoa tanssija Adrian Lester tekee nautittavan tanssisoolon, kun taas Scream-elokuvasta tunnettu Matthew Lillard ei tunnu millään pääsevän sinuiksi oman roolinsa kanssa.
Naisosaston iloisin yllätys on tyttömäistä karismaa säteilevä Alicia Silverstone, jonka rinnalla muut neidot hukkuvat kulisseihin. Mike Leigh -elokuvien voimahahmo Timothy Spall herkuttelee höhlänä hidalgona, jonka bravuuriksi osuu Cole Porterin unohtumaton "I Get A Kick Out Of You".
Kuten taannoinen Woody Allen -helmi Kaikki sanovat I Love You (1996) myös Turhaa lemmen touhua luottaa amatööriesiintyjien arvaamattomaan charmiin. Laulu- ja tanssitaito ei ole ollut edellytys tätä elokuvaa tehtäessä. Branaghin lopputulos ei kuitenkaan missään vaiheessa yllä samankaltaiseen ihanaan vaivattomuuteen, millä Allen laulatti näyttelijöitään. Vaikka hennot äänet ja rajalliset askelkuviot eivät sinänsä häiritse, vaivaa kokonaisuutta hengettömyys. Vain hetkittäin, kuten sensuellissa Let's Face the Music And Dance -kohtauksessa, sisältö saa siivet, joilla lentää arjen harmauden yläpuolelle.
Teksti: Outi Heiskanen