Tuomariston linjaus: Mitä Kimin ja Valtterin kolarissa tapahtui?

Azerbaidzhanin F1-kisan tuomaristo ei antanut rangaistusta Kimi Räikkösen ja Valtteri Bottaksen kolarista.

Räikkönen ihmetteli kisan aikana tiimiradiossa voimasanojen säestyksellä, että miten sama kaveri osuu häneen taas. Kisan jälkeen hän arveli, että Bottas oli jarruttanut liian aikaisin. Bottas ajoi kakkosmutkassa kanttikivien päältä ja ajautui pomppujen kautta Räikkösen auton kylkeen. Molemmat kärsivät tilanteessa vaurioita autoihinsa.

Tuomaristo käsitteli tilanteen, mutta rangaistuksia ei jaettu.

– Tuomaristo tutki videotodisteet ja katsoi, että auto numero 7 (Räikkönen) suoritti onnistuvaa ohitusta ulkokautta autosta numero 77 (Bottas) kakkosmutkassa, ja että auto 77 osui kanttikiveen ja työntyi siksi leveäksi autoon 7. Tuomaristo päätti, että kumpikaan kuljettaja ei ollut täysin tai etupäässä syyllinen osumaan, tuomaristo totesi.

Bottaksen vaikeuksiin vaikutti todennäköisesti myös Sebastian Vettelin kevyt osuma hänen peräänsä ykkösmutkassa. Bottas ajautui radan likaiselle puolelle, eli huonommalle pitoalueelle. Azerbaidzhanin kisassa kuljettajat olivat muutenkin kisan alussa vaikeuksissa pidon kanssa.



Lue myös:

    Uusimmat