Tuntureilla huomattava lumivyöryvaara

Lumivyöryriski on nyt huomattava pohjoisen tunturialueilla. Se tarkoittaa, että luonnolliset lumivyöryt ovat mahdollisia ja ihmisen aiheuttamat vyöryt todennäköisiä. Ennusteet ovat hetkellisesti varoittaneet jopa suuresta riskistä viime päivinä.

– Syynä ovat viikonvaihteen lumisateet ja ilman lämpeneminen. Riski on hyvä tiedostaa tuntureilla liikuttaessa, sanoo ryhmäpäällikkö Lea Saukkonen Ilmatieteen laitokselta.

Tuntureilla liikkuvan on hyvä liikkua ryhmässä, ei yksin.

– Lisäksi tulisi ilmoittaa jollekin, mihin on menossa ja milloin palaa, muistuttaa aluepäällikkö Alberto Blanco Sequeiros Ilmatieteen laitokselta Rovaniemeltä.

Vaikka etelässä on jo keväistä, pohjoisessa on vielä hyvät laskettelukelit.

– Kinokset ovat vielä yli puolimetrisiä. Lähipäivät ovat lämpimiä, mutta pilvisiä. Tänään läntisessä Lapissa tulee lunta. Huomenna on poutaa, mutta keskiviikkona sataa jo vettä ja kevät etenee sielläkin, toteaa MTV3:n meteorologi Miina Manninen.

Riskit suurimmat rinteiden ulkopuolella

Lumivyöryjen riskit koskevat sekä laskettelijoita, hiihtäjiä että moottorikelkkailijoita. Hoidetuissa laskettelurinteissä vyöryt ovat harvinaisia, mutta rinteiden ulkopuolella riskit kasvavat. Hiihtoladuilla vaara on suurin esimerkiksi kuruissa, joissa on jyrkät seinämät.

Pohjoiseen on satanut tänä talvena paljon lunta. Esimerkiksi Ylläksellä lumivyöryvaara on ollut tänä vuonna keskimääräistä suurempi runsaan lumen ja vaihtelevien säiden takia.

– Lunta on edelleen todella paljon. Hoidetuilla rinteillä riskiä ei Ylläksellä ole ollenkaan, mutta rinteiden ulkopuolella vyöryn vaara on olemassa, sanoo Ylläs Skin rinnetoimenjohtaja Tuomo Poukkanen.

Poukkasen mukaan rinteiden ulkopuolella laskettelu on yleistynyt viime vuosina erityisesti nuorten keskuudessa. Näiden laskettelijoiden varalta on joitain vaaranpaikkoja merkitty ja verkotettu. Myös hiihtolatujen riskipaikkoja tarkkaillaan. Hiihtäjät ohjataan tarvittaessa vaarallisten paikkojen ohi toista reittiä.

Lumivyöryvaara on yleensä suurimmillaan maalis-huhtikuussa. Keväällä sulamisen alettua lumen rakenne muuttuu, ja lumi vyöryy herkemmin.

Ilmatieteen laitoksen lumivyöryindeksiennuste laaditaan kuudelle Pohjois-Suomen tunturialueelle asteikolla 1-5. Luku kolme kertoo, että lumivyöryjen todennäköisyys on huomattava, neljässä todennäköisyys on suuri ja viidessä erittäin suuri. Ilmatieteen laitokselle voi myös ilmoittaa lumivyöryhavaintoja.

Lue myös:

    Uusimmat