Tunnistatko itsesi? Näin äitisi on saattanut pilata raha-asiasi!
Varallisuusvalmentaja Terhi Majasalmi kertoo, että talouskäyttäytymisemme juontaa usein lapsuuteen. Saatuja malleja on vaikea tunnistaa, mutta ne vaikuttavat enemmän kuin arvaatkaan.
Säästettiinkö teillä lapsena kaikesta? Pidit vanhempien sisarustesi vaatteita ja tyydyit vähempään kuin ystäväsi? Tämä voi olla huonon taloustilanteesi takana myös aikuisena.
Tuoreen Totuus taloudestasi -kirjan kirjoittanut Terhi Majasalmi kertoo, että omat ajatuksemme ja alitajunnassamme olevat mallit vaikuttavat huomattavasti siihen, miten suhtaudumme rahaan.
– Holtittoman kuluttajan takana voi esimerkiksi olla koti, jossa on ollut puutetta. Tällöin ostamisesta haetaan laastaria menneisyyden henkiseen haavaan, Majasalmi kertoo.
Myös ihmiset, jotka ovat tottuneet saamaan paljon ja joiden perheessä ei ole ollut puutetta rahasta, voivat sortua käyttämään enemmän kuin mihin olisi varaa.
– Korkeasta elintasosta voi olla vaikea luopua, eikä olla totuttu siihen, että kaikkeen ei ole varaa. Myös runsas säästäminen ja siitä puhuminen voivat laukaista negatiivisen kierteen.
Yli varojensa elävä muuttaa rahatapojaan vasta, kun pystyy tässä hetkessä eläytymään siihen turmiolliseen tulevaisuudenkuvaan, johon yli varojensa eläminen vääjäämättä vie. Kun nykyinen rahankäyttö alkaa edustamaan pelottavaa turmion tietä ja säästäväisyys iloista, avartavaa ja parempaa tulevaisuutta, entisestä tuhlarista tulee oman taloutensa toimitusjohtaja.
– Ulkopuolisen ammattilaisen kommentit voivat havahduttaa ja auttavat löytämään parempia ratkaisuja, sillä lähipiiri harvoin huomaa tai huomauttaa tällaisista asioista. Oman alitajunnan tutkiskelu ei ole helppoa. Kannattaa opetella hyvät rahatavat, eli säästää ensin, eikä osta velaksi. Sillä pääsee jo pitkälle.
Hannele Lampela/ MTV3
Uusimmat
-
07:20
Jari-Matti Latvala yllättyi dramaattisesta rallikäänteestä – humoristinen letkautus jatkosta
-
07:00
Salkkarit-tähti Axel Milliam palasi kansainvälisen elokuvan kuvauksista – yhtä kohtausta hiottiin jopa 10 tuntia: "Täysin eri maailma"
-
06:46
Ohjeistus hälytysajoneuvojen väistämisestä tuottaa hämmennystä – eräässä tilanteessa sitä ei palomestarin mukaan edes kannata noudattaa
-
06:30
Mystisyys Robert Heleniuksen dopingvyyhdin ympäriltä selvenee – manageri vahvistaa tiedot
-
06:28
Ukrainalainen Oleh, 22, iskee venäläisten niskaan henkensä kaupalla – näin toimii kuljetuskopteriin asennettu raketinheitinjärjestelmä
-
06:17
Nobel-viikko alkaa, katso aikataulu palkintojenjaosta
-
06:13
Näin toimivat Kotipizzan ja Nordean ilmastolaskurit – voiko yritysten ympäristöväitteisiin luottaa?
-
06:03
Yli 1 300 lähihoitajalla on riski joutua työkyvyttömyyseläkkeelle lähivuosina
-
06:02
Suomalaistähtien rallifiasko – Teemu Sunisen ulosajosta nostettiin esiin merkittäviä huomioita
-
05:56
Tilanne Kosovossa kärjistyi poliisin kuoltua väijytyksessä – paikalle 600 Nato-sotilasta
-
05:49
Lääkärikäyntien Kela-korvaus nousee kahdeksasta eurosta 30 euroon, hammaslääkärissä korvaus lähes kaksinkertaistuu
-
05:48
Kohtuuttoman pitkiksi venyneet rikosprosessit vaarantavat kansalaisten oikeusturvan – "Meidän oikeusvaltio on kriisissä"
-
05:46
Turkki kosti itsemurhaiskun Ankaraan – hyökkäsi ilmasta Pohjois-Irakin kurdialueille
-
05:38
Kirkossa jaettiin ehtoollista, kun katto romahti: Useita kuolonuhreja Meksikossa
-
05:26
Tältä näyttää alkavan viikon sää: Kylmyys valahtaa Suomen ylle, pohjoisen Lapin teillä syytä ajella varovasti
-
05:11
Tuleeko valtion puuttua kalliisiin sähkösopimuksiin? Näin vastasivat eduskuntaryhmät Uutissuomalaisen kyselyssä
-
05:00
Salkkarit-hahmo pahoinpitelee toisen: "Jos se olisi minusta kiinni, olisit jo mulla alla"
-
00:01
Säätiöiltä yli puolen miljardin tuet: Tänne rahat menivät
-
23:03
Ukraina luottavainen Yhdysvaltain tuen jatkumiseen – MTV seuraa sotaa
-
22:34
Hurja käsirysy puhkesi huippukilpailussa – verta vuotava riitapukari lateli tappouhkauksia
-
Lataa lisää