(Boogiemill Records)
Tumppi Varonen on julkaissut levyjä tasaiseen tahtiin koko yli 30-vuotisen uransa aikana. Vain yhtye on vaihtunut. Laatu on säilynyt: taattua suomirock-puristusta on tämäkin. Tiedotteessa hehkutetaan levyn olevan sekoitus Rollareita ja Stoogesia. Ei mene täysin metsään tuo arvio.
Parhaimpia vetoja Kalevankadulla ovat Hiukset laskoksilla, Tyhmä, Uutinen ja Valontuoja. Vaikka ei pitäisikään, tulee tätä levyä väkisinkin arvioitua vasten Tumpin pitkäaikaisen bändikaverin Pelle Miljoonan viime aikojen levytyksiä uuden Unabomber!-yhtyeen kanssa. Tumppi & Problems? on selkeästi suoraviivaisempaa rock'n'rollia, kun taas Pellen levyt seilaavat ympäri musiikkikenttää ja retroilevat myös punkin piirissä. Sitä ei ole Kalevankadulla hirveästi kuultavissa.
Kahdeksantena biisinä oleva Varoitus! on kummallinen osa levyä. Hieman Oasiksen Fuckin' in the Bushes -biisiltä kuulostava jammailu sisältää julkisia puheita, aivan kuin äänessä olisivat Hitler, Mussolini jne mesoajat. Aika turha veto muuten hyvään levykokonaisuuteen.
Erityismaininta annettakoon takakannen kuvan ottajalle, Bianca Serolle, hienosta Volvo 240:n ikuistamisesta :)