Tulli pelkää valtavia veromenetyksiä

Tulli pelkää miljoonien eurojen veromenetyksiä tulevaisuudessa. Syynä pelkoon on se, että valtiovarainministeriö kaavailee verotoimintoja siirrettäväksi Tullilta Verohallinnolle. Jos ehdotus menee läpi, verohallinto vastaisi tulevaisuudessa myös valmisteverotuksesta ja maahantuonnin arvonlisäverosta.

- Työryhmän mukaan nykypäivänä ei ehkä ole aiheellista tehdä verotusta kahdessa eri virastossa. Uudistuksessa saataisiin etuja siitä, että ne keskitettäisiin yhteen paikkaan, sanoo hallitusneuvos Ismo Mäenpää valtiovarainministeriöstä.

Tulli: Miljoonia euroja jää verottamatta

Tullin mukaan muutoksen myötä keräämättä jäisi kymmeniä miljoonia veroeuroja vuosittain. Heidän mukaansa on tehokkaampaa verottaa heti rajalla kuin vasta jälkijättöisesti kuten Verohallinto tekee.

- Tällä hetkellä meillä verot katetaan vakuuksilla. Jos yritys ei maksa veroja, niin vakuus realisoidaan. Jos tästä vakuusjärjestelmästä luovutaan, niin se vaikuttaa heikentävästi verotulojen saamiseen. Se voi tarkoittaa miljoonia tai jopa kymmeniä miljoonia vuodessa, sanoo johtaja Jarkko Saksa Tullihallituksesta.

Raporttia kaunisteltiin

MTV:n uutiset sai käsiinsä työryhmän loppuraportin keskeneräisen version. Sen mukaan uudistuksen myötä veroja jäisi kantamatta vuosittain 50 miljoonaa euroa. Lopullisessa versiossa puhutaan vain "miljoonista euroista". Hanke esitellään ministereille kesälomien jälkeen.

Halutaanko raporttia nyt pehmitellä, koska se viedään ministereille?

- No ei todellakaan. Kyllä ministerille kaikki faktat kerrotaan. Ei siitä mitään tulisi, että peiteltäisiin tietoja poliittisilta päättäjiltä, tuhahtaa Mäenpää.

Uudistuksen jälkeenkin Tullille jäisi yksityishenkilöiden verotustoimintoja. Uudistus vaatii tietojärjestelmien ylläpitoa Tullissa sekä uusien, miljoonien eurojen arvoisten tietojärjestelmien hankkimista Verohallintoon.

Tullissa ihmetelläänkin, mistä säästö tulee, jos edelleen pidetään yllä kahta järjestelmää.

- Nooo... eihän ne nyt mittaluokassa ole suinkaan samanlaisia, valtiovarainministeriöstä sanotaan.

Katso Mari Haaviston juttu

Lue myös:

    Uusimmat