Tuhansia raiskaus-näytteitä tutkimatta USA:ssa

Rikostutkimusten todellisuus ei voisi olla paljoakaan kauempana amerikkalaisten sarjaohjelmien maailmasta. Tv-draamoissa dna-testejä tehdään minuuteissa, tulokset ajetaan tietokannan läpi ja epäillyn henkilöllisyys voi selvitä saman tien. Raiskauksen uhrit tietävät kuitenkin, että todellisuus on toinen.

Tuhansia ja taas tuhansia raiskauksiin liittyviä näytteitä on tutkimatta, osa niistä vuosien takaa. Esimerkiksi Houstonissa Texasissa on testaamatta yli 4000 dna-näytettä ja syynä on raha; rikoslaboratorio sanoo tarvitsevansa yli kaksi miljoonaa dollaria ja uusia työntekijöitä ruuhkan purkamiseksi.

- Monilla tänne tulevilla raiskausten uhreilla on paljon toivoa ja uskoa oikeuslaitokseen ja siihen, että oikeus tapahtuu, painotti Letitia Manzano Houstonin alueen Women4s Center -järjestöstä tv-kanava ABC:lle.

- Heidän tapauksensa ovat kuitenkin täysin riippuvaisia näytteiden testaamisesta.

Tilanne on samantyyppinen Los Angelesissa Kaliforniassa. Siellä oli vajaa vuosi sitten tutkimatta 7500 näytettä. Asiasta nousseen kohun jälkeen sumaa on saatu purettua, ja tuhansien uusien dna-testien jälkeen yli 400 epäiltyä on saatu tunnistettua.

Raiskaukset muiden testien jalkoihin

Tilanne voi olla hieman lohdullisempi niillä alueilla, joissa lain mukaan jokainen raiskausnäyte on tutkittava, esimerkkinä New York. Ihmisoikeusjärjestö Human Rights Watchin mukaan pidätysprosentti raiskaustapauksessa on noussut kaupungissa 30 prosentista 70 prosenttiin lakimuutoksen jälkeen.

Osasyynä testiruuhkaan on myös se, että jo lähes puolessa osavaltioista on voimassa laki, jonka mukaan jokaiselta pidätetyltä on otettava dna-näyte.

Valitettavan usein tutkimukset hyytyvät siihen, että rikos on vanhentunut kun mahdollinen syyllinen saadaan selville. Monien naisjärjestöjen mukaan ongelmana on myös se, että raiskaukset eivät ole poliisien tärkeysjärjestyksessä kovinkaan korkealla.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat