Yhdysvalloissa Minnesotassa poliisin massiiviset, kahden demokraattiedustajan ampumisesta seuranneet etsinnät ovat päättyneet epäillyn pidätykseen.
Kahden minnesotalaisen demokraatin murhasta ja murhayrityksestä epäilty Vance Boelter on pidätetty, kertoo Associated Press.
Lähes kaksi päivää kestäneet etsinnät tulivat päätökseen, kun Boelter otettiin kiinni Minnesotassa.
Boelteria epäillään kahdesta taposta ja kahdesta tapon yrityksestä, ilmenee Minnesota Star Tribunen saamasta rikosasian vireillepanosta.
Jos Boelter tuomitaan osavaltion edustajan Melissa Hortmanin ja hänen aviomiehensä taposta, hän voi saada maksimissaan 40 vuoden tuomion kustakin syytteestä, vähintään kolme vuotta kummastakin, syytteessä sanotaan.
Sairaalassa toipumassa olevien osavaltion senaattorin John Hoffmanin ja hänen vaimonsa tapauksessa Boelter voi saada kustakin taponyrityssyytteestä enintään 20 vuoden ja vähintään kolme vuoden tuomion, asiakirjassa sanotaan.
Minnesotan suurin ajojahti
Brooklyn Parkin kaupungin poliisipäällikön Mark Bruleyn mukaan Boelterin kiinniottoa edeltänyt takaa-ajo oli "osavaltion historian suurin ajojahti".
CNN kirjoittaa etsintöjen kestäneen noin 43 tuntia ja niihin osallistuneen ”satoja etsiviä” sekä 20 paikallispoliisin erikoisyksikköä.
Boelter pidätettiin Sibleyssä, noin tunnin ajomatkan päässä Minneapolisin kaupungista lounaaseen.
– Epäilty ryömi lainvalvontaviranomaisten luo ja hänet pidätettiin siinä vaiheessa, everstiluutnantti Jeremy Geiger Minnesotan osavaltion poliisista sanoi.
Minnesotalaisen Ramseyn piirikunnan seriffi julkaisi pidätystilanteesta kuvan Facebookissa.
– Pahan kasvot. Armottoman ja päättäväisen poliisityön päätteeksi tappaja on nyt pidätetty. Useiden eri virastojen yhdessä tekemän työn ja yhteisön tuen ansiosta oikeus on askeleen lähempänä, seriffi kirjoitti.
Minnesotan edustajainhuoneen puhemies Lisa Demuth puolestaan sanoi sunnuntaina antamassaan lausunnossa olevansa kiitollinen siitä, että painajainen on päättynyt ja että epäilty murhaaja on saatu kiinni elävänä.
Kaksi uhria
Poliisiksi pukeutunut Boelter ampui lauantaina kahta demokraattien edustajaa. Toinen edustajista, Melissa Hortman menehtyi. Myös hänen miehensä kuoli ampumisessa.
Viranomaisten mukaan epäilty oli jättänyt autonsa Hortmanien talon edustalle.
Autosta löytyi muistikirja, johon oli kirjoitettu lainsäätäjien ja mahdollisten kohteiden nimiä.
Edustaja John Hoffman vaimoineen puolestaan haavoittuivat samanlaisessa hyökkäyksessä. Kummassakin tapauksessa ampumiset olivat tapahtuneet edustajien omissa kodeissa.
Viranomaisten mukaan tekijä esiintyi poliisina.
Uutiskanava CNN kertoo epäillyn, 57-vuotiaan Vance Boelterin työskennelleen turvayhtiön johdossa. Yhtiön toimitusjohtajaksi on ilmoitettu Boelterin vaimo ja osoitteeksi heidän oma kotiosoitteensa.
Turvayhtiön verkkosivujen mukaan Boelterilla olisi kokemusta "konfliktialueilla toimimisesta ulkomailla". Turvayhtiöllä oli käytössään poliisityyppisiä ajoneuvoja ja muita varusteita, joita epäilty on saattanut hyödyntää esiintyessään poliisina.
Lue myös: Kahta demokraattiedustajaa ammuttu Yhdysvalloissa: Toinen kuollut – epäilty pukeutui poliisiksi
Uskovainen mies
Boelter on evankelinen kristitty. Hän on käynyt muun muassa Afrikassa kertomassa uskostaan. CNN:n mukaan hän on kyseenalaistanut jyrkästi amerikkalaisten kantoja seksuaaliseen suuntautumiseen liittyen.
Minnesotassa oli käynnissä suuri viranomaisoperaatio epäillyn ampujan kiinnisaamiseksi.
Poliisi löysi aiemmin Boelterille kuuluneen listan, johon oli merkitty useita henkilöiden nimiä. Minnesotan kuvernööri Tim Walzin mukaan ampumisten taustalla vaikuttaa olleen poliittiset motiivit.
Poliisi on kertonut tutkivansa hyökkäysten motiivia. CNN:n mukaan Boelterin listalla olevat nimet ovat pitkälti demokraattien edustajia, joilla on yhteyksiä aborttioikeuden puolesta kampanjoivaan liikkeeseen.
Poliisin mukaan Boelterin autosta löytyi myös lauantaina ympäri Yhdysvaltoja nähtyjen presidentti Donald Trumpin vastaisten protestien mainoksia. Huolena on ollut, että Boelter olisi aikonut iskeä myös näihin mielenosoituksiin.
Poliisi oli havainnut epäillyn poistumassa Hortmanin kotoa. Epäilty ampui kohti poliiseja heti heidät nähtyään ja onnistui pakenemaan paikalta.
Tietojen mukaan Boelter oli työskennellyt vuonna 2019 samassa työvoimalautakunnassa Hoffmanin kanssa. Walz oli todennut tuolloin kirjeessään, että virka oli tunnustus Boelterin ”rehellisyydestä, arvostelukyvystä ja kyvyistä”.
Kuvernöörin tiedottajan mukaan Walz ei ole itse haastatellut lautakuntiin valittuja henkilöitä.
Boelterin tunteneet kirkon jäsenet ovat hämillään tilanteesta. Hänen ei ole uskottu ”tekevän pahaa kärpäsellekään”.
0:41Katso Kymmenen uutisten juttu ampumistapauksesta.
Uutinen päivitetty kello 10.23.