Tuhansia asukkaita evakuoitu maastopalojen tieltä Chilessä – video näyttää, kuinka hurjasti taivas vaihtoi väriä

Chilessä riehuva maastopalo on ajanut tuhansia ihmisiä pois kodeistaan.

Videolla näkyy, kuinka perjantaina Chilen Valpraisonin alueella taivas värjäytyi punaiseksi maastopalon myötä.

Viranomaisten mukaan Quilpe-kaupungin lähistöllä sijaitsevan metsäalueen läpi leviävä tulipalo on tuhonnut ainakin kymmenen kiinteistöä. Kuolemia tai loukkaantumisia ei ainakaan vielä ole raportoitu.

Paikallisen valtion virkamiehen mukaan palo sai alkunsa neljästä eri lähteestä.

– Se tekee todennäköiseksi sen, että nämä ovat jälleen tahallisia tulipaloja.

Tulipalot ovat sytyttäneet tähän mennessä noin 400 hehtaaria metsää.

"Turvallisuus ensin"

Sadat palomiehet on lähetetty auttamaan tulipalojen vastaisessa taistelussa. Alueelta on määrätty evakuoitavaksi noin 25 000 asukasta.

– Turvallisuus ensin, tärkeintä ovat ihmiset eikä materia. Tavarat voidaan uusia, mutta ihmisten elämää ei, paikallinen kertoo haastattelussa kameralle.

– Tiedän, että ihmisille heidän omaisuutensa on äärimmäisen tärkeä. Tiedän, että on vaikea hylätä tavaransa ja omaisuutensa. Hallituksen vaatimus kuitenkin on, että ihmisten elämä on etusijalla, sanoo sisäministeri Rodrigo Delgago.

Toinen paikallinen asukas kertoo haastattelussa, että he ovat valmistautuneet tilanteeseen.

– Olemme ottaneet tärkeimmät asiat ja meillä on auto valmiina. Palomiehien avun ansiosta me pääsemme takaisin alueelle.

Lue myös:

    Uusimmat