TTK-tanssija Kia Lehmuskoski sairastui koronaan: "Pahin oire on ollut kova päänsärky, flunssa ja ihme ihottuma"

Haastattelussa TTK:ssa kolmanneksi sijoittuneet Waltteri Torikka ja Kia Lehmuskoski 9:30
Kia Lehmuskoski ja Waltteri Torikka sijoittuivat kolmanneksi Tanssii Tähtien Kanssa -kilpailussa.

Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmasta tuttu tanssija Kia Lehmuskoski kertoo sairastuneensa koronaan.

Tanssijatähti Kia Lehmuskoski kertoo Instagram-tilillään ikävästä tilanteestaan. Lehmuskoski on saanut koronatartunnan ja on karanteenissa. Ammattitanssija kuvailee seuraajilleen oireitaan.

– Tässä me on oltu jo tovi karanteenissa, mutta vointi on ihan hyvä. Minun pahin oireeni on ollut kova päänsärky, flunssa ja ihme ihottuma. Aika lievillä oireilla siis mennään. Jos jotain hyvää niin ehkä se, että sairastettiin molemmat tämä samaan aikaan, Lehmuskoksi kertoo.

Juuri kihlautunut tähti kertoo ottaneensa kaksi rokotetta, minkä vuoksi sairaus tuli lievänä.

– Kaikkein suurin huoli mulla on riskiryhmäläisistä ja vanhemmista ihmisistä, ettei heihin tauti iskisi vakavasti. Koittakaa pysyä terveenä kaikki. Kyllä me tästä kaikki selvitään, nainen kannustaa.

Lehmuskoski kihlautui vuoden alussa Kimi Lindemanin kanssa. Lehmuskoski hehkutti aiemmin rakkauttaan kertomalla uudenvuodenpäivän olleen ikimuistoinen.

Pariskunta matkusti pian kihlautumisensa jälkeen lomalle Kanarialle.

Lehmuskoski on hurmannut useana vuonna Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa. Viime vuonna hän pääsi finaaliin tanssiparinsa, oopperalaulaja Waltteri Torikan kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat