TS: Uhrit epäilevät joutuneensa huumatuiksi tuntien ajaksi naantalilaisen tallin hyväksikäyttöjutussa – "Mitä aikuinen mies tekee nuoren tytön kanssa niin kauan?"

2:30

Naantalilaisella hevostallilla hyväksikäytön uhreiksi joutuneita tyttöjä on mahdollisesti huumattu, kertoo Turun Sanomat. Lehti on haastatellut laajasti tapahtuman uhreja.  

Lehden mukaan haastateltavat muista välähdyksiä siitä, että tallia pitävä mies makasi hänen päällään tai pariskunta oli samassa sängyssä hänen kanssaan.

Osa uhreista kertoi, että tallia pitävät oli antanut heille ”päänsärkylääkettä”, josta oli seurannut jopa kuuden tunnin tiedottomuus.

– Lääkkeen täytyi olla todella vahvaa. Koska en muista sen ottamisen jälkeisistä tapahtumista mitään, en osannut epäillä, että minuun olisi koskettu, yksi haastatelluista kertoo lehdelle.

Hän kertoo olleensa miehen kanssa kaksin ainakin kuusi tuntia.

– Mitä aikuinen mies tekee tajuttoman nuoren tytön kanssa niin kauan, ei tuollainen ole normaalia. Ällöttääkin ajatella, että mitä tahansa on voinut tapahtua.

Turun Sanomien mukaan haastatelluilla ei ole koskaan aikaisemmin ole ollut vastaavia muistihäiriökokemuksia.

– Tiedän, että mies on koskenut minuun tosi pahasti, toinen haastateltava kertoo.

Tallin omistajapariskuntaa epäillään muun muassa kahdesta törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epäillyt teot ovat tapahtuneet Naantalilla vuosien 2013-2016 välillä. Pariskunta oli myös vangittuna, mutta heidät vapautettiin tutkintavankeudesta kesäkuussa. 

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja