TS: Brax arvioi ammattikerjäyskiellon ajavan kerjääjät kotioville

Oikeusministeri Tuija Braxin (vihr) mielestä kerjäläisongelmaa ei tulisi ratkaista rikoslailla. Väliselvityksen jättänyt työryhmä suunnittelee, että järjestyslakiin kirjattaisiin muun muassa pääelinkeinona harjoitettavan kerjäämisen kieltäminen julkisilla paikoilla.

Brax sanoo Turun Sanomissa, että ehdotuksen vaikutuksia ei ole kuitenkaan vielä tarpeeksi mietitty. Oikeusministeri arveleekin, että esimerkiksi ovelta ovelle -kerjääminen saattaa yleistyä lakimuutoksen myötä.

- Olen varma, että ihmiset pitäisivät kamalampana ja pelottavampana sitä, että joku ilmestyy kotioven taakse kerjäämään kuin sitä, että joku on rauhassa kupin kanssa kadulla, Brax sanoo lehden haastattelussa.

- Hahmotelmaluonteisen väliraportin esitykset toisivat runsaasti tulkintakysymyksiä. Miten poliisi pystyy esimerkiksi määrittelemään sen, kuka kerjääjä pyytää rahaa itsensä elättääkseen.

Kerjäämistä julkisilla paikoilla voidaan kiertää myös kukkien ja rihkaman myynnillä.

Braxin mukaan työryhmän tulisi keskittyä häiritsevään kerjäämiseen ammattimaisen kerjäämisen sijasta. Tällä hetkellä järjestyslaki kieltää jo aggressiivisen kerjäämisen, mutta oikeusministerein mielestä tätä lakia pitäisi selkeyttää ja tiukentaa häiritsevän kerjäämisen osalta.

Työryhmä pitäytyy ehdotuksissaan

Sisäministeri Anne Holmlundin (kok) nimittämä työryhmä ryhtyi toukokuussa selvittämään kerjäläiskysymystä. Ryhmän puheenjohtaja, sisäministeriön valtiosihteeri Antti Pelttari (kok) toteaa, että työryhmän loppuselvitys tehdään alustavien ehdotusten pohjalta.

- Jos ovelta ovelle -kerjääminen lisääntyy, sen sääntelyä täytyy miettiä jatkossa järjestyslain puitteissa, Pelttari toteaa Turun Sanomissa.

Poliisin arvion mukaan Suomessa on liikkunut noin 300 kerjäläistä tämän vuoden aikana, kun vielä vuonna 2008 kerjäläisiä oli noin 50. Valtaosa kerjäläisistä on toiminut pääkaupunkiseudulla.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat