Trumpin työministeri Acosta puolusteli monimiljonäärille antamaansa lieväksi parjattua seksuaalirikostuomiota – sopi aikanaan syytteiden lieventämisestä

Yhdysvaltain työministeri Alexander Acosta on puolustellut ratkaisujaan monimiljonääri Jeffrey Epsteinin seksuaalirikostuomioihin liittyen. Acostan mukaan hän oli mukana takaamassa, että Epstein ylipäätään päätyi vankilaan vuonna 2008.

Acosta on viime päivinä joutunut kovan kritiikin ja erovaatimusten keskelle toimistaan liittovaltion syyttäjänä Floridassa reilu vuosikymmen sitten. Hänen virastonsa sopi tuolloin Epsteinin syytteiden lieventämisestä.

Epstein sai viikon alussa New Yorkissa uudet syytteet alaikäisten tyttöjen seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Epsteinin tapaus on noussut Miami Herald -lehden juttusarjan myötä uudelleen pinnalle.

Vain hieman yli vuoden tuomio

Uutisten julkaisemisen jälkeen ainakin NBC on haastatellut jälleen uutta naista, joka sanoi joutuneensa Epsteinin uhriksi 14–15-vuoden iässä. Tällä kertaa Epstein voi saada jopa 45 vuoden vankeustuomion.

Acostan järjestämän syyteneuvottelun avulla Epstein selvisi vuonna 2008 vastaavista teoista vain 13 kuukauden vankeustuomiolla. Acosta sanoi keskiviikkona medialle, että tuolloin tavoitteena oli saada Epstein telkien taakse ja saada hänet kirjattua seksuaalirikolliseksi viralliseen rekisteriin.

Uutismedia CNN:n mukaan Acosta myönsi, että nykyvalossa tuomio näyttää lievältä.

Acostan asema horjuu

Yhdysvaltain demokraattijohtajat ovat vaatineet Acostan eroa. Presidentti Donald Trump on toistaiseksi harannut erottamisvaatimuksia vastaan ja sanonut Acostan olevan "erinomainen työministeri".

Uutissivusto Politicon mukaan paineet Acostan erottamiseksi kasvavat kuitenkin Valkoisen talon sisällä. Politicon tietojen mukaan virkaa tekevä kabinettipäällikkö Mick Mulvaney on kehottanut Trumpia hankkiutumaan eroon taakaksi muuttuneesta työministeristä.

Mulvaneyn ja muiden kovan linjan konservatiivien uskotaan toisaalta haluavan päästä Acostasta eroon senkin takia, että tämä ei heidän mielestään ole ollut riittävän innokas purkamaan presidentti Barack Obaman aikaisia työelämäsääntöjä ja määräyksiä syrjintäkielloista.

Lue myös:

    Uusimmat