Trumpin siirtolaispuheiden arvellaan kostautuvan presidentinvaaleissa

Siirtolaisvastaiset lausunnot kostautuvat republikaanien presidenttiehdokaskandidaatti Donald Trumpin kannatusluvuissa, mikäli hänet valitaan ehdolle Yhdysvaltain vaaleissa ensi vuonna. Näin arvelevat yhdysvaltalaiset politiikan asiantuntijat.  

Voittaakseen vaalit republikaanit tarvitsisivat 47 prosenttia Yhdysvalloissa asuvista latinoäänestäjistä taakseen. Trump on kritisoinut kovin sanoin juuri Latinalaisesta Amerikasta, erityisesti Meksikosta, tulleita siirtolaisia.   

Trump on muun muassa sanonut, että rakennuttaisi presidenttinä muurin Yhdysvaltain ja Meksikon rajalle estämään laitonta maahantuloa. Hän on myös luvannut karkottaa 11 miljoonaa Yhdysvalloissa laittomasti oleskelevaa sekä poistaa kansalaisuuden heidän Yhdysvalloissa syntyneiltä lapsiltaan. Trump on myös kuvaillut meksikolaisia huumediilereiksi ja raiskaajiksi.

– Trumpin puheet ovat poliittinen itsemurha, arvioi Infoamericas.info-konsulttiyrityksen johtaja Patricio Zamorano.   

Latinoiden äänet voivat ratkaista  

Trumpin maahanmuuttoa kritisoivat, räväkät lausunnot ovat voittaneet hänelle kannatusta republikaanipuolueen konservatiivisimpien keskuudesta.

Trump on tällä hetkellä republikaanien keskuudessa suosituin kandidaatti presidentinvaaleihin. Hän johtaa republikaanien keskinäistä kisaa 28 prosentin kannatuksella ja on 16 prosenttiyksikköä edellä lähintä republikaanihaastajaansa.  

Latinot ovat kuitenkin Yhdysvaltain nopeimmin kasvava vähemmistö, ja muodostavat jo nyt 10 prosenttia äänestäjistä. Heidän keskuudessaan Trump on mielipidemittausten mukaan kaikkein epäsuosituin presidenttikandidaatti.  

– Latinoiden äänet ovat tulevissa vaaleissa ratkaisevan tärkeitä, Zamorano arvioi.  

Politiikan tutkija Michael Cornfield George Washingtonin yliopistosta sanoo, että Trump voi saada koko republikaanipuolueen näyttämään latinalaisamerikkalaistaustaisten äänestäjien silmissä huonolta vaihtoehdolta.  

Politiikan tuntijoiden mukaan on kuitenkin käynyt selväksi, että Trumpilla on todelliset mahdollisuudet tulla valituksi presidenttikisaan.  
– Trumpin kaltaisen siirtolaisvastaisen äkillinen ja vahva nousu presidenttikisassa on ollut odottamatonta, emmekä vielä tiedä, millaisia vaikutuksia sillä on julkiseen keskusteluun, vaaleihin ja politiikkaan.   

Lue myös:

    Uusimmat